Korkeushyppääjä Ella Junnila joutui kerran tekemään ”maksimisuorituksen” lentokentällä, jotta ehtisi harjoitusleirille.
Elämäni moka -juttusarjassa julkisuudesta tuttu ihminen kertoo nolosta virheestään. Tällä kertaa mokansa paljastaa korkeushyppääjä Ella Junnila.
”Olin lähdössä muutama vuosi sitten keväällä harjoitusleirille Portugaliin. Luvassa oli aamulento, joten menin edellisiltana äitini luokse yöksi, sillä hän asuu lähempänä Helsinki-Vantaan lentoasemaa kuin minä.
Lentoa edeltävänä iltana katsoimme äitini kanssa, monelta heräämme ja milloin lähdemme. Varmistimme monta kertaa, että jäähän lentokentälle reilusti aikaa. Olemme molemmat pedantteja ihmisiä. Jos äiti ei ole ajoissa, on tapahtunut jotain merkittävää.
Tämän jälkeen menimme nukkumaan. Aamulla herätyskello soi, ja joimme nopeat aamukahvit.
Kun ajoimme moottoritietä, silmäni osuivat auton kelloon. Kysyin äidiltä, onhan kello tunnin edellä. Ei se ollut.
Paniikki iski päälle. Olin laskenut hyvin aikaa lentokentälle, mutta en niin paljoa, että olisi ollut varaa saapua tuntia myöhemmin. Olimme jostain syystä laittaneet herätyskellon väärään aikaan soimaan.
Soitin valmentajalleni ja kerroin, mikä tilanne oli. Valmentajani oli jo kentällä, ja hän kävi puhumassa lentoyhtiön palvelutiskillä. Ihana virkailija tunnisti nimeni ja ymmärsi, että harjoitusleirille on ehdittävä.
Henkilökunta sopi pitävänsä matkatavaroiden jättöä auki minulle, kunhan ehtisin 25 minuuttia ennen lennon lähtöä portille.
Näillä ohjeilla mentiin, ja oli aivan tulisilla hiilillä, kerkeänkö vai en. Kurvasimme lentokentälle.
Se oli sitä aikaa, kun lentokenttä oli vielä remontissa. Äiti jätti minut ykkösterminaalin eteen, josta lähdin juoksemaan kohti kakkosterminaalia sekä matkatavaroiden jättöpaikkaa ja turvatarkastusta.
Matkaa oli noin 500 metriä, ja silloin mietin, miksi olin valinnut rinkan enkä vedettävää matkalaukkua. Juoksin hikoillen ylämäkeä 20 kilon rinkka selässäni ja puuskutin matkatavaroiden jättöpaikalle.
Sen jälkeen ryntäsin kohti turvatarkastusta. Tässä vaiheessa minulla oli enää viisi minuuttia aikaa ehtiä lennon lähtöportille.
Onneksi sinä aamuna ei ollut hirveän pitkät jonot turvatarkastuksessa. Voin vain kuvitella, miltä näytin sillä hetkellä. Hikoilin, puuskutin ja vähän yskinkin jonossa, sillä keuhkoni eivät olleet hereillä maksimisuoritukseen. Mieleeni jäi, miten epämukavalta kasvomaski tuntui naamalla. Sain kuitenkin ihan hyvin tilaa itselleni turvatarkastuksessa.
Pääsin lopulta turvatarkastuksesta nätisti läpi ja ehdin ajoissa lennolle. Hetken piti tasata sykettä koneessa, mutta kaikki meni lopulta hyvin ja leirikin oli onnistunut.
Olin silloin ja olen edelleen kiitollinen lentokentän henkilökunnalle. Lennolle ehtiminen ei lopussa ollut enää itsestäni kiinni, vaan sain tuntemattomilta apua silloin kun sitä tarvitsin.
Tämän tapauksen jälkeen olen ollut vielä tarkempi, että olen ajoissa lentokentällä.”
