Samojen puolueiden europarlamentaarikot ajattelevat eri tavoin siitä, onko eristäminen oikea tapa vastata äärioikeistoon nousuun EU:ssa.
Pietu Heiskanen,
Hannele Muilu
Äärioikeisto jätettiin EU-parlamentissa ilman valiokuntien puheenjohtajuuksia.
Kysyimme suomalaisilta europarlamentaarikoilta, onko eristäminen oikea tapa vastata äärioikeiston kannatuksen nousuun. Selvä enemmistö eli kymmenen on sitä mieltä, että eristäminen on oikea tapa.
Kolme oli väitteen kanssa eri mieltä ja yksi ei osannut sanoa kantaansa. Suomen komissaariehdokas Henna Virkkunen (kok.) oli europarlamentaarikoista ainoa, joka ei vastannut kysymykseen.
Merkillepantavaa on, että samojen puolueiden europarlamentaarikot eivät vastanneet kysymykseen samalla tavoin. Näin oli keskustan, kokoomuksen ja vasemmistoliiton kohdalla.
Monet näkevät eristämisen tavanomaisena keinona EU-parlamentissa. Kokoomuksen Pekka Toverin mukaan politiikassa on tavallista kieltäytyä yhteistyöstä eri ideologiaa edustavien puolueiden kanssa.
– Kenenkään äänioikeuttahan tällä menetelmällä ei viedä, hän vastaa.
Kokoomuksen Aura Salla on sitä mieltä, että eristäminen toimii nimenomaan EU-tasolla.
Keskustan Elsi Katainen kannattaa eristämistä sillä perusteella, että EU pystyy olemaan vahva Venäjän aggression edessä. Hänen mielestään on tärkeää, että yhteisiin eurooppalaisiin arvoihin on sitouduttu kaikkien toimesta.
– Äärioikeistolaiselle hajottavalle ja Ukrainan tukea vastustavalle politiikalle ei pidä antaa sijaa, Katainen toteaa.
SDP:n Eero Heinäluoma sanoo, että Suomen yhteistyöhakuista tapaa toimia on vaikea myydä isoille EU-maille. Heinäluoman mielestä syynä on maiden erilainen historia.
– Suomen politiikan ajatusta kaikkien puolueiden integroimisesta ei EU-parlamentissa mitenkään pysty myymään Saksan, Italian tai Ranskan demokraattisille puolueille, jotka ovat omissa maissaan historiallisesti nähneet äärioikeiston valtaannousun seuraukset.
Vihreiden Maria Ohisalo sanoo, että maltilliselle linjalle on olemassa enemmän kannatusta. Ohisalon mukaan äärioikeiston kanssa tehtävä yhteistyö lähettäisi viestin niille vähemmistöille, jotka kärsivät äärioikeiston politiikasta.
– Eurovaalien tulos näyttää, että maltillisilla EU-myönteisillä puolueilla on edelleen kansan enemmistön tuki EU:ssa.
Mika Aaltola ei tue ”palomuurijärjestelyä”
Vasemmistoliiton europarlamentaarikko Merja Kyllönen ei osaa sanoa kantaansa. Hänen vastauksensa eroaa kahden muun vasemmistoliiton europarlamentaarikon, Li Anderssonin ja Jussi Saramon kannasta. Heistä molemmat antavat äärioikeiston eristämiselle vihreää valoa.
Kyllösen mielestä valtapuolueiden pitäisi enemminkin pohtia, mitä politiikassa tehdään väärin, kun ihmiset äänestävät äärioikeistoa.
– En ole kovin vakuuttunut siitä, että täydellinen eristäminen toimii pidemmän päälle, hän pohtii.
Keskustan Katri Kulmuni ei kannata eristämistä toisin kuin toinen keskustalainen, Elsi Katainen. Kulmuni perustelee kantaansa sillä, että äärilaitoja voisi tehdä maltillisemmiksi jakamalla heille vastuuta.
Myös Mika Aaltolan vastaus eroaa muista kokoomuksen europarlamentaarikoista, sillä hän suhtautuu eristämiseen kielteisesti. Aaltolan mukaan äärioikeiston eristäminen saattaa polarisoida entisestään. Menetelmästä pitäisi päästä pitkällä tähtäimellä eroon.
– Palomuurijärjestely ei pitkässä juoksussa tuota todellista rakentavaa oppositiota, Aaltola perustelee.
Perussuomalaisten Sebastian Tynkkysen mielestä on epäselvää, mitä äärioikeistolla tarkoitetaan. Hänen mukaansa eristäminen ei kunnioita demokratian periaatteita.
– Kansalaisten ääni jätetään kylmästi huomioimatta. Tämä on demokratian toteutumisen kannalta täysin kestämätöntä, hän sanoo.
Alla olevasta koneesta voi tutustua kaikkien europarlamentaarikkojen antamiin vastauksiin.