Suomen metsät ovat muuttuneet päästölähteeksi, mutta hakkuut jatkuvat kuten ennenkin – jos metsänomistajat niin haluavat, kirjoittaa toimittaja Petteri Juuti.
Petteri Juuti
Viikon sisään Suomen metsistä on kantautunut kaksi uutista, jotka ovat saaneet ympäristöväen takajaloilleen. Ne ovat myös muistutus ristiriidasta, jonka keskellä elämme.
Viime viikonloppuna Yle uutisoi Hangossa tehdystä poikkeuksellisen laajasta, yli sadan hehtaarin päätehakkuusta. Tällä viikolla Luonnonvarakeskus tiedotti, että Suomen metsät ovat kääntyneet hiilinielusta päästölähteeksi.
Ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjunta vaatisivat metsien käyttöön radikaalia muutosta. Ja jos luonto ei kiinnosta, kyse on myös rahasta: Suomelle on tulossa iso lasku päästötavoitteista luistamisesta.
Asun kaupungissa, tykkään retkeilystä ja olen huolissani ilmastosta ja luonnon monimuotoisuudesta. Minun olisi helppo osoittaa syyttävällä sormella metsänomistajia.
Ymmärrän kuitenkin myös metsänomistajia, koska yksi heistä on hyvä ystäväni. Hän asuu maalla ja hän on laittanut paljon rahaa metsään, joka on hänelle osa työtä ja toimeentuloa.
Onko minulla oikeutta vaatia häntä luopumaan elinkeinostaan?
Suomen metsien kohtalo on omistajien käsissä
Hangossa paljastuneet hakkuut olivat poikkeuksellisen suuret, mutta muuten kovin tavanomaiset. Vaikka alueelle on suunniteltu myös aurinkovoimalaa, se on vain sivujuonne: metsän olisi saanut kaataa ilman aurinkopuistosuunnitelmiakin.
On vielä selvityksessä, oliko hakkuiden tavassa sijaa moitteille, mutta pääpiirteissään se on hyvä muistutus meille kaikille: metsän kohtalo on hyvin pitkälle sen omistajan käsissä.
Suomalaisia metsänomistajia on monenlaisia: Metsähallitus (eli me kaikki), metsäyhtiöt (eli osakkeiden omistajat), kunnat (eli asukkaat), yksittäiset ihmiset, säätiöt, rahastot, yhdistykset, seurakunnat ynnä muut.
Metsän käyttöä ohjaavat lait ja vapaaehtoiset sertifikaatit eivät ole estäneet nykytilanteen syntymistä.
Hallitus on päättämässä vanhojen metsien suojelun perusteista, mutta monien tutkijoiden mielestä vanhan metsän vaatimukset on asetettu liian korkealle. Niiden perusteella ei löydy juuri lainkaan uusia suojeltavia metsiä Etelä-Suomesta, jossa metsäluonnon tila on hälyttävin.
Sitäpaitsi suojeluperusteet ovat vain ohje tai periaate, ei laki. Näillä näkymin ne sitovat eniten Metsähallitusta.
Taloudellisia kannustimia metsien säästämiseen ei ole liiemmälti tarjolla.
Oman metsän suojelusta voi saada korvauksen suojeluohjelma Metson avulla, mutta senkin rahat ovat tiukilla.
Yksi vaihtoehto olisi maksaa metsänomistajille hiilivarastoista tai hiilinieluista, mutta toistaiseksi se on vain ajatus, jolla metsänomistaja ei voi maksaa ruokalaskua.
Onneksi tilanne ei ole aivan mustavalkoinen. Päätehakkuun ja suojelun välillä on myös muita vaihtoehtoja. Jatkuvalla metsänkasvatuksella voi saada tuloja samalla, kun metsä säilyy ainakin jonkinlaisena metsänä.
Tutkimustiedon perusteella näyttää selvältä, että tapamme käyttää metsiä on muututtava.
Juuri nyt näyttää siltä, että muutos on yksittäisten metsänomistajien hyväntahtoisuuden varassa.