Tienkäyttäjä kantaa ison vastuun yksityistiellä liikkumisesta. Tien tunnistaminen yksityiseksi on kuitenkin liian vaikeaa, kirjoittaa Yle Helsingin toimittaja Sannika Michelsson.
Sannika Michelsson
Nurmijärven Klaukkalassa sattuneessa onnettomuudessa kuoli kaksi viikkoa sitten neljä nuorta. Heidän autonsa joutui tuntemattomasta syystä sillankaiteelle ja tipahti siitä jokeen. Poliisi ja Onnettomuustietoinstituutti (OTI) selvittävät onnettomuuteen johtaneita syitä.
Vajaa viikko onnettomuuden jälkeen Tulvatie, jonka sillalla onnettomuus sattui, on yhä lumen peitossa. Paikalle on tuotu kukkia ja kymmenittäin kynttilöitä. Luhtajoki on jäässä. Länsiosa tiestä on suljettu autoliikenteeltä väliaikaisin estein.
Suurin osa Suomen teistä on Tulvatien tavoin yksityisteitä, Väyläviraston mukaan noin 350 000 kilometriä. Koko tieverkostosta se on noin 80 prosenttia.
Tulvatie on noin kilometrin mittainen yksityistie. Samalta kohdalta löytyy Maanmittauslaitoksen mukaan tiemerkintöjä jo 1800-luvulta.
Tänä päivänä Tulvatie yhdistää toisiinsa kaksi vilkkaammin liikennöityä tietä, lännessä Klaukkalantien ja idässä neljä vuotta sitten valmistuneen Klaukkalan kehätien. Käyttöä Tulvatiellä on kuitenkin vähän, sillä sen varrella on vain muutama kiinteistö.
Kuten suurta osaa Suomen yksityisteistä, Tulvatien käyttöä ei ole rajoitettu mitenkään ja se on avoimessa käytössä. Jokaisenoikeuksien tapaan suurin osa suomalaisista pitänee tätä tapaa vain ja ainoastaan hyvänä asiana.
Yksityiset tiet näkyvät karttapalveluissa ja näyttävät paikan päällä useimmiten tavallisilta pikkuteiltä. Koska suomalaiset voivat olettaa yleisten teiden kunnon ja opasteiden olevan tietyllä tasolla, tieto tien yksityisyydestä on tienkäyttäjälle oikeasti oleellinen.
Yksityisteiden kunnossapito on omistajien vastuulla ja siitä määrää yksityistielaki. Sen mukaan ”tie on pidettävä tieosakkaiden liikennetarpeen edellyttämässä kunnossa”. Sama laki toteaa myös, että ”jos tie tai sen osa ei ole kenellekään tieosakkaalle välttämätön talvella, talvikunnossapito voidaan siltä osin jättää tekemättä”.
Lyhyesti sanottuna tien käyttäjän pitää varautua yksityistiellä hyvin vaihtelevaan kuntoon. Yksityistielaissa mainitaan erikseen, että tien ”kunnossapidossa on otettava huomioon myös liikenneturvallisuus”. Määrittely jää kuitenkin tähän ja huomioonottamista voi perustellusti tulkita melko monella tapaa.
Yksityistie-kyltti on aina vapaaehtoinen. Laki ei vaadi merkitsemään yleisen tien päättymistä tai yksityistien alkamista mitenkään. Käytännössä tien käyttäjä voi tehdä vain valistuneita arvauksia tien luonteesta esimerkiksi sen kunnon, koon tai talvella aurausjäljen perusteella.
Laki ei aseta yksityisteille mitään velvoitteita liikennemerkeistä. Avoimesti käytössä olevilla yksityisteillä pätee yleinen tieliikennelaki ja esimerkiksi nopeusrajoitukset menevät yleisrajoitusten mukaan: taajama-alueella 50 kilometriä tunnissa ja taajaman ulkopuolella 80 kilometriä tunnissa.
Varoitus- ja rajoitusmerkkejäkään yksityisteillä ei tarvitse olla. Yksityistiet on kuitenkin usein tehty rajallisilla varoilla ja voimilla. Kun kallioita ei voi räjäytellä ja maata muokata mielin määrin, tie tehdään siihen mistä sen kätevimmin saa kulkemaan. Tällöin tielle tulee todennäköisemmin jyrkkiä mutkia ja mäkiä, kapeita puusiltoja ja heikkoja tien reunoja, joista yleisillä teillä varoitettaisiin liikennemerkein.
Nurmijärven Tulvatie on tyypillinen suomalainen yksityistie, jonka ainoat kyltit ovat tien molemmista päistä löytyvät tiennimikyltit.
Lainsäädännön mukaan yksityistiellä ajavan on otettava vastuuta ja huomioitava tien vaihteleva kunto ja poikkeukselliset ominaisuudet. Näin toki hyvä kuljettaja tekeekin, jos vain tietää olevansa yksityistiellä.
Ratkaisuvaihtoehdot vähissä
Jos vaatimuksia ja sääntöjä lisätään yksityisteille, muuttuu niiden hoito nopeasti liian hankalaksi ja kalliiksi sen osakkaille.
Yksityisteiden tiekunnat ja omistajat voivat toki lain mukaan nytkin rajoittaa autoilua tiellään liikennemerkein tai puomein, kunnan suostumuksella.
Pahimmassa tapauksessa tällöin valtava määrä Suomen tieverkostoa kuitenkin muuttuisi kulujen ja korvausvastuiden pelossa suljetuiksi teiksi. Vapaa kulkeminen, johon olemme tottuneet, loppuisi.
Valtiokaan ei ole vaihtoehto. Sillä on vaikeuksia pitää edes nykyistä tieverkostoa kunnossa, saati kaikkia satojatuhansia kilometrejä yksityisteitä.
Entä laki? Vuodelta 2018 olevan yksityistielain yhtenä tarkoituksena on taata yksityisteitä koskevissa asioissa asianosaisten oikeusturva. Nykyisessä muodossaan laki kuitenkin tuntuu keskittyvän pitkälti tieosakkaiden välisiin asioihin. Tien käyttäjän näkökulmasta lain anti jää aika vähäiselle.
Kun vastuuta yksityisteiden turvallisuudesta ei voi sysätä yksin tienomistajille tai valtiolle, jää jäljelle yksi taho: tien käyttäjä. Ennen tien käyttäjän vastuuttamista tulisi kuitenkin pitää huoli siitä, että hänellä on mahdollisuus aukottomasti todeta, onko tie yksityinen vai ei.
Juttua varten on haastateltu asiantuntijoita Maanmittauslaitokselta, Väylävirastosta, Suomen Tieyhdistyksestä ja Helsingin poliisista.