Tutkijan mukaan on harvinaista, että kristillisen äärioikeiston salaliittoteorioita levitetään lentolehtisillä.
Lappeenrannassa on levitelty juutalaisvastaisia salaliittoteorioita sisältäviä lehtisiä.
Lehtisiä on ollut ainakin kahdella pientaloalueella, jotka sijaitsevat eri puolilla kaupunkia. Niitä on laitettu ainakin muutamaan postilaatikkoon sekä levitelty kadulle ja portinpieliin.
Ylen haastattelemien asukkaiden mukaan lehtiset olivat ilmestyneet katukuvaan ja postilaatikoihin viime viikon loppupuolella.
Kaduilta ja portinpielistä löytyneet lehtiset oli suljettu muovipusseihin, joissa oli lisäksi riisinjyviä. Ne ovat vaikuttaneet ajoneuvon kyydistä heitetyiltä.
Lehtisten sisältö koostuu muun muassa useista salaliittoteorioista, viittauksista Raamattuun ja Yhdysvaltain politiikkaan sekä symboleista, kuten pentagrammeista.
Tutkija: Kopioitu Yhdysvalloista
Helsingin yliopiston tutkija Paavo Ahonen kuvailee lehtisten sisältöä kristillisen äärioikeiston juutalaisvastaisiksi salaliittoteorioiksi. Hän on antisemitismiin perehtynyt teologian tohtori ja kirkkohistorioitsija.
Lehtiset ovat suomenkielisiä, mutta niiden sisältö on Ahosen mukaan kopioitu suoraan yhdysvaltalaiselta sivustolta, jolla on julkaistu paljon vastaavaa ja myös räikeämpää juutalaisvastaista sisältöä.
Ahonen kertoo, että ajatuksia on lainattu valkoista ylivaltaa ajavasta propagandasta, holokaustin kieltämisestä ja 1900-luvun alun eurooppalaisesta juutalaisvastaisesta ajattelusta.
– Nämä ovat tietysti pelkkää houretta, jossa ei mitään todellisuuspohjaa ole, Ahonen painottaa.
Ahosella ei ole tiedossa, että Lappeenrannassa jaettujen kaltaisia fyysisiä lehtisiä olisi Suomessa viime vuosina levitelty, vaikka verkossa monenlaista sisältöä leviääkin.
Lähin verrokki lentolehtisille olisi Ahosen mukaan runsaan vuosikymmenen takainen ilmaisjakelulehti Magneettimedia. Sitä toimittanut Juha Kärkkäinen tuomittiin sakkoihin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Kaakkois-Suomen poliisi ei ollut tiistaina alkuiltaan mennessä saanut ilmoituksia lentolehtisistä.