Nollakorkojen aikana uusien asuntojen rakentaminen oli kannattavaa, ja niitä rakennettiin yli tarpeen.
Asuntokaupassa näkyy pientä piristymistä Etelä-Savossa ja Keski-Suomessa.
Kiinteistönvälitysalan keskusliiton toimitusjohtaja Tuomas Viljamaa kertoo, että viime vuosi oli asuntokaupassa hyvin samankaltainen kuin edellinen.
Vuoden 2023 lopulla kummassakin maakunnassa ostettiin paljon ensiasuntoja. Syynä oli, että vuoden 2024 alussa ensimmäisen asunnon ostajan vapautus varainsiirtoverosta lakkasi.
– Alkuvuosi oli hyvin vaikea, varmaan heikoimpia aikoja vuosikymmeniin, Viljamaa toteaa.
Uudisasuntojen rakentaminen on edelleen hyvin hidasta. Viljamaa kertoo, että ensiksi asuntomarkkinoilla hidastuu asuntokauppa, sen jälkeen tulevat rakentamisen haasteet ja kolmantena pankkien.
– Olemme nyt kolmannessa vaiheessa, kiinteistörahastojen ongelmista on mediassa jo ollut. Positiivista tilanteessa on, että ensimmäisenä piristyy asuntokauppa, Viljamaa avaa.
Kiinteistönvälitysalan keskusliiton ennusteiden mukaan kauppa jatkaa kasvua, ja tammikuussa nähdään paljon parempia lukuja kuin vuosi sitten.
Historiallisen paljon vuokra-asuntoja
Viljamaan mukaan suosituimpia kohteita omistusasunnoissa ovat olleet kerros- ja rivitalojen kolmiot ja neliöt, vuokra-asumisessa yksiöt ja kaksiot. Perhekoko on pienentynyt vuosi vuodelta, ja perheasuntoja on vuokrattavana hyvin vähän. Vähäisen määrän vuoksi kysyntä ja tarjonta yleensä kohtaavat.
Kaikkiaan vuokra-asuntoja on ollut tarjolla tänä vuonna historiallisen paljon. Niiden rakentaminen oli nollakorkojen aikana kannattavaa. Suomessa uusien asuntojen tarve on vuosittain 30 000–35 000 kappaletta. Vuosina 2016-2022 asuntoja rakennettiin yli tarpeen.
Koska tarjontaa on paljon, vuokrat eivät ole juuri nousseet muissa kuin valtion tuella rahoitetuissa ara-asunnoissa.
Vuokra-asuntojen kysyntä voi kasvaa asumistukimuutosten vuoksi. Tuen maksaminen omistusasuntoihin päättyi vuodenvaihteessa.