Bratz-elokuva on osa lelusarjoihin perustuvien elokuvien aaltoa. Leluelokuvat pyrkivät toistamaan Barbie-elokuvan jättimenestyksen.
2000-luvun alussa hitiksi nousseista Bratz-nukeista on tekeillä elokuva. Asiasta kertovat elokuvamaailmaa seuraavat amerikkalaismediat Variety, Deadline ja Hollywood Reporter, joiden mukaan elokuvaan kaavaillaan näyttelijäksi tositelevisiotähtenä tunnettua Kim Kardashiania.
Deadlinen ja Varietyn lähteiden mukaan Kardashianille suunnitellaan elokuvan pahiksen roolia. Mediatietojen mukaan Kardashian aikoo toimia myös elokuvan tuottajana.
Projektista on toistaiseksi varsin niukasti tietoa. Esimerkiksi julkaisuaikaa ei tiedetä.
Bratz-elokuva ei ole nukkesarjan ensimmäinen näytelty filmatisointi. Vuonna 2007 julkaistiin Bratz-elokuva, jonka kriitikot lyttäsivät ja joka jäi lippuluukuillakin pettymykseksi.
Nukkebrändistä on tehty myös animaatio-tv-sarja sekä lukuisia animaatioelokuvia.
Vuonna 2001 myyntiin tulleet Bratz-nuket haastoivat klassiset Barbie-nuket modernilla ulkoasullaan. Niitä myytiin vuoteen 2005 mennessä jopa kahden miljardin dollarin edestä. Sittemmin niiden myynti hiipui.
2020-luvulla Bratzit ovat saaneet uutta suosiota sosiaalisen median kautta.
Bratz jahtaa Barbie-elokuvan menestystä
Bratz-elokuva tulee valtavan suosion saavuttaneen Barbie-elokuvan vanavedessä. Vuonna 2023 julkaistu elokuva keräsi elokuvateattereissa lähes puolentoista miljardin lipputulot ja ylsi sillä kaikkien aikojen 16. myydyimmäksi elokuvaksi.
Barbie sai myös kriitikoilta kehuja. Se sai kahdeksan Oscar-ehdokkuutta muun muassa parhaan elokuvan sarjassa ja voitti yhden Oscar-palkinnon parhaasta kappaleesta.
Barbien jättimenestys on innoittanut tuotantoyhtiöitä tekemään elokuvia muistakin lasten rakastamista leluista ja peleistä. Barbie-nukkejen valmistaja Mattel on julkistanut toistakymmentä suunnitteilla olevaa leluelokuvahanketta. Niiden joukossa ovat esimerkiksi Hot Wheels -autoista, Uno-korttipelistä ja Polly Pocket -nukeista kertovat elokuvat.
Lapsiin, nuoriin ja nostalgiannälkäisiin aikuisiin vetoavat elokuvat ovat menestyneet viime vuosina. Esimerkiksi videopeleihin perustuvat Super Mario– ja Minecraft-elokuvat olivat kassamagneetteja.
Lelu- ja pelielokuvia on myös kritisoitu kyynisiksi rahantekokoneiksi – niillähän saa tehokasta näkyvyyttä tuotteille. Barbie-elokuvaa on kritisoitu feministisen taide-elokuvan kaapuun puetuksi lelumainokseksi.
Esimerkiksi The Guardianin kolumnisti Amelia Tait kirjoitti Barbien ensi-illan aikaan, että ”hävytön tuotesijoittelu” on elokuvan oikea tähti.