Huippusuosittu korealainen yhtye BTS ilmoitti eilen palaavansa tauolta. Uutta musiikkia on luvassa ensi vuonna.
Korealaisen popin huippunimi BTS palaa esiintymislavoille ensi vuonna.
Bändi ilmoitti eilen livelähetyksessä, että heiltä ilmestyy ensi keväänä uusi albumi. Lisäksi luvassa on maailmankiertue vuodelle 2026.
Asiasta on uutisoinut esimerkiksi BBC.
Weverse-fanialustalla annetussa lausunnossa yhtye kertoi, että kaikki seitsemän jäsentä työskentelevät jälleen yhdessä heinäkuusta alkaen ja että uudella albumilla kuullaan jokaisen ideoita. Albumin työstäminen Yhdysvalloissa alkaa heinäkuussa.
BTS julkaisi edellisen kokopitkän albuminsa vuonna 2020. Edellinen maailmanlaajuinen kiertue järjestettiin vuonna 2022.
Yhtye on ollut tauolla korean pakollisen asepalveluksen takia. Seitsenhenkisen yhtyeen jäsenet vapautuivat ase- ja siviilipalveluksesta kesäkuussa.
BTS on esiintynyt vuodesta 2013 ja yhtyeen on kerrottu olevan yksi maailman suosituimmista k-pop-yhtyeistä.
Poikabändi on nähty niin Time-lehden vaikutusvaltaisimpien ihmisten listalla kuin puhumassa YK:n kokouksessa.