Musta kuvernööriehdokas kirjoittaa haluavansa palauttaa orjuuden ja pitää Adolf Hitleriä parempana johtajana kuin Barack Obamaa, sanoo CNN.
Yhdysvaltalainen uutissivusto CNN sanoo onnistuneensa vahvistamaan, kuka on Nude Africa -pornosivun keskustelusivuilla rajuja kommentteja vuosina 2008 – 2012 esittäneen ”minisoldr”-nimimerkin takana. CNN:n mukaan kyseessä on Mark Robinson, joka on republikaanipuolueen ehdokas Pohjois-Carolinan osavaltion kuvernööriksi.
Robinson itse kiistää uutisen.
CNN:n väitteen mukaan Robinsonin kirjoitukset olivat hyvin poikkeuksellisia. Hän sanoo muun muassa haluavansa palauttaa orjuuden.
– Orjuus ei ole huono asia. Joidenkin ihmisten kuuluu olla orjia. Minusta se pitäisi palauttaa. Voisin itsekin ostaa muutaman, hän kirjoitti 2010.
Robinsonin väitetään kehuneen natsijohtaja Adolf Hitleriä, mutta haukkuneen mustien ihmisoikeuksia ajaneen Martin Luther Kingin ”kommunistipaskaksi”.
Robinsonin räväkkä persoona on jo jonkin aikaa ollut ongelma Pohjois-Carolinan republikaanipuolueelle. Hän nousi kuvernööriehdokkaaksi Trumpin vankalla tuella. Trump on kuvaillut Robinsonia ”Martin Luther Kingiksi steroideilla”.
Pohjois-Carolina kuuluu Yhdysvaltain vaa’ankieliosavaltioihin. Vaalisivusto 538:n mukaan Trump johtaa Pohjois-Carolinassa Kamala Harrisia vain 0.1 prosenttiyksikön turvin. Paljastukset Robinsonista saattavat vaikuttaa äänestyspäätöksiin. Kuvernöörinvaali käydään Pohjois-Carolinassa yhtä aikaa presidentinvaalin kanssa.
Lähde: AP
Uutista päivitetty 20.9. klo 7.40 Robinson kiistää.
Korjaus klo 8.00: Artikkelissa Robinsonin nimi oli paikoin vaihtunut Harrisoniin.