Työntekijöille voisi tulla edustus yli sadan työntekijän yrityksiin, mutta mahdollisesti vain kevennettynä.
Vaatimus henkilöstön hallintoedustuksesta tulisi laajentaa yli sadan työntekijän yrityksiin, ehdottaa selvityshenkilö, varatuomari Jukka Ahtela. Hän luovutti tiistaina selvityksensä asiasta työministeri Arto Satoselle (kok.).
Hallintoedustuksella tarkoitetaan sitä, että henkilöstöllä on edustus joko yrityksen johtoryhmässä, hallituksessa tai hallintoneuvostossa. Työnantaja saa viime kädessä määrittää sopivan elimen.
Tällä hetkellä edustus täytyy olla vähintään 150 työntekijän yrityksissä. Petteri Orpon (kok.) hallitus pyysi Ahtelaa selvittämään, voisiko rajaa laskea.
Ahtelan mukaan sadan työntekijän raja toisi lain piiriin noin 750 uutta yritystä.
Toinen vaihtoehto olisi alentaa soveltamisrajaa 50 työntekijään, mutta Ahtela pitää perustellumpana edetä maltillisesti.
Pienemmille yrityksille kevytversio
Selvityksen mukaan kokemukset hallintoedustuksesta ovat pääosin myönteisiä.
– Hallintoedustus koetaan parhaimmillaan voimavarana, ei rasitteena, selvityksessä todetaan.
Ahtelan arvion mukaan rajaus yli sadan työntekijän yhtiöihin on perusteltu, sillä niissä on tarve järjestelmälliseen hallintoon. Pienemmissä yrityksissä vastaavia rakenteita ei välttämättä ole, vaan hallitus on usein pieni ja omistajapainotteinen. Käytännön päätöksiä tekevät toimitusjohtaja ja hänen lähipiirinsä.
Ahtela esittää kuitenkin noin 100–150 työntekijän yrityksille ”hallintoedustuksen kevytversiota”.
Siinä yrityksille annettaisiin mahdollisuus sopia edustuksen toteutumisesta noudattamalla jatkuvan vuoropuhelun periaatteita. Ahtelan mielestä tämä voisi myös toimia ensivaiheena ennen varsinaista hallintoedustusta.
Päätöksiä mahdollisesti huhtikuussa
Näiden muutosten lisäksi Ahtela esittää pienempiä täsmennyksiä nykylainsäädäntöön ja peräänkuuluttaa työmarkkinaosapuolten yhteistyötä koulutuksessa ja viestinnässä.
Aiemmin on kerrottu, että selvityshenkilön työn jälkeen asiaa valmistellaan kolmikantaisesti. Hallituksen on määrä arvioida muutostarpeita huhtikuussa puoliväliriihessä eli talousneuvotteluissa.