Ukrainaa vähän auttanut Espanja on jäänyt kauas Naton jäsenmailleen asettamasta puolustusbudjetin tavoitteesta.
Espanja tukee Ukrainaa ja haluaa vahvistaa koko Euroopan turvallisuutta. Näin sanoi Suomessa tänään keskiviikkona vieraillut Espanjan pääministeri Pedro Sánchez.
Hän kommentoi maansa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa lehdistötilaisuudessa Helsingissä, missä hän tapasi pääministeri Petteri Orpon (kok.).
Sánchez luonnehti Suomea Espanjan hyväksi ystäväksi ja läheiseksi liittolaiseksi, jonka turvallisuushuoliin suhtaudutaan kuin omiin.
– Suomen raja on Espanjan raja, Sánchez kiteytti.
– Emme voisi olla läheisimpiä, pääministeri jatkoi.
Läheisyydestä huolimatta maiden turvallisuuspolitiikka on viime vuosina näyttänyt kovin erilaiselta. Espanja on Kreikan ja Unkarin tavoin käyttänyt verrattain vähän rahaa Ukrainan sotilaalliseen tukemiseen.
Saksalaisen Kiel Institute for the World Economy -tutkimuslaitoksen mukaan Suomi on tähän mennessä antanut 2,3 miljardia euroa sotilastukea Ukrainalle. Espanjan tuki on jäänyt 0,79 miljardiin euroon.
Suhteutettuna maiden talouksiin ero on vielä suurempi. Bruttokansantuotteeseen suhteutettuna Suomi on antanut liki kymmenen kertaa enemmän kahdenkeskistä tukea Ukrainalle kuin Espanja.
Lehdistötilaisuudessa Sánchez korosti, miten paljon maa on tehnyt Ukrainan hyväksi.
Espanjan pääministeri toi esille, kuinka maa on vastaanottanut 240 000 pakolaista Ukrainasta ja miten Espanjassa on koulutettu tuhansia ukrainalaisia sotilaita.
Espanja satsaa puolustukseen
Pääministeri Petteri Orpo sanoi tiedotustilaisuudessa, että EU:ssa ja Natossa täytyy panostaa enemmän puolustukseen, koska Venäjän uhka kasvaa ja Yhdysvaltain tuki Euroopalle vähenee.
Euroopan komissio esitteli viime viikolla suunnitelman, jossa unionin puolustusmenoja kasvatettaisiin lähivuosina 800 miljardilla eurolla. Esityksen ytimessä on ajatus siitä, että EU:n velkasääntöjä höllennetään hetkellisesti niin, että puolustusmenot jätetään huomioimatta tarkkailtaessa jäsenmaiden budjettialijäämiä.
Sánchez sanoi tukevansa tätä sääntöä.
– On erittäin hyvä, että on olemassa mekanismi, jolla alijäämää koskevia sääntöjä voidaan höllentää. Olemme valmiita käyttämään tätä mekanismia kansallisessa budjetissamme, Espanjan pääministeri sanoi.
Espanjan puolustusmenot ovat toistaiseksi jääneet kauas Naton asettamasta kahden prosentin tavoitteesta – saati sitten Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin vaatimasta viiden prosentin panostuksesta.
Espanjan puolustusbudjetti oli viime vuonna noin 1,3 prosenttia maan bruttokansantuotteesta. Lehdistötilaisuudessa Sánchez painotti, että Espanja on nostanut puolustusmenoja seitsemän vuoden ajan.
– Olemme myös valmiita täyttämään kahden prosentin vaatimuksen, ja me tulemme tekemään sen, Sánchez sanoi.
Espanja on aikaisemmin kertonut pyrkivänsä tähän tavoitteeseen vuoteen 2029 mennessä. Espanjan nostaessa puolustusmenojaan Sánchezin mukaan se myös tukee ajatusta erilaisten avustusten antamista EU-maille, joilla on yhteistä rajaa Venäjän kanssa.
Sánchez vertasi apua unionin myöntämiin korona-avustuksiin, joita pandemian aikana jaettiin etenkin Välimeren maille.
– Espanjan mielestä avustusten pitäisi mennä pääosin Baltiaan ja Pohjoismaihin, jotka ovat lähellä Venäjän rajaa, Sánchez vakuutti.
Pääministeri Sánchez tapasi Suomen vierailullaan myös tasavallan presidentti Alexander Stubbin.