Oikeus pelkäsi presidentti Yoon Suk-yeolin tuhoavan vapaana ollessaan todistusaineistoa hänen tutkintaansa liittyen.
Etelä-Koreassa oikeusistuin päätti varhain sunnuntaina paikallista aikaa jatkaa virkasyytteeseen asetetun presidentti Yoon Suk-yeolin pidätystä. Oikeus perusteli päätöstään sillä, että Yoon voisi vapaana tuhota todistusaineistoa.
Yoon pidätettiin virka-asunnostaan keskiviikkona. Häntä saatiin alkuperäisellä määräyksellä pitää kiinni otettuna vain 48 tuntia. Niiden ajan presidentti kieltäytyi yhteistyöstä tutkijoiden kanssa. Uudella päätöksellä hänet voidaan pitää tallessa vielä runsaan kahden viikon ajan.
Yoon oli ennen pidätystään ollut linnoittautuneena virka-asuntoonsa viikkokausia. Virkasyytteen ja pidätysmääräyksen taustalla on Yoonin joulukuinen poikkeustilajulistus, joka syöksi maan poliittiseen kaaokseen.
Yoonia epäillään joulukuisten tapahtumien vuoksi kapinasta. Jos hänet tuomitaan siitä, häntä saattaa odottaa elinkautinen vankeus
Kannattajat tunkeutuivat oikeustaloon
Oikeuden istuntoa seurasi oikeustalon ulkopuolella kymmeniä tuhansia Yoonia tukevia mielenosoittajia. Kun päätös tuli, osa heistä rikkoi oikeustalon ikkunoita ja tunkeutui sisään rakennukseen.
Jo aiemmin 40 mielenosoittajaa oli otettu kiinni yrityksistä tunkeutua oikeustaloon sekä hyökkäyksistä poliiseja ja median edustajia vastaan, poliisi kertoi.