Mäntyharjun liikuntapaikkamestari on aikaisemmin tehnyt rikosilmoituksia ilkivallasta, mutta tutkinnat ovat kestäneet pitkään.
Mäntyharjun liikuntapaikkoja on tärvelty. Monitoimihalli Kisalan ja ulkojääradan pukukopeissa on sotkettu ja rikottu paikkoja, esimerkiksi sytytetty tulia sisällä.
Kunnan liikuntapaikkamestari Sami Heinikainen on tätä ennen tehnyt rikosilmoituksia ilkivallasta. Tällä kertaa Heinikainen alkoi selvittää ilkivallantekijöitä itse.
Hän ei tehnyt tapauksista rikosilmoitusta, koska tutkinta kestää pitkään ja tapahtuman selvittäminen venyisi.
Toiset ilkivallantekijät kiinni
Tekojään pukukoppeja rikkoneet alaikäiset tekijät selvisivät nopeasti. Tekopaikoilta on valvontakamerakuvaa, lisäksi Heinikainen sai vihjeitä tekijöistä.
Tekijät ja heidän vanhempansa ovat luvanneet korvata vahingot. Kyse on Heinikaisen mukaan muutamista sadoista euroista.
Kisalan pukukopin korjaus tulee ulkojään koppeja kalliimmaksi. Pukukopin altaaseen oli sytytetty nuotio, ja pelkästään sen vaihtaminen maksaa Heinikaisen mukaan satoja euroja. Hän on myös Kisalan ilkivallantekijöiden jäljillä.
Liikuntapaikkojen ilkivallasta ja Heinikaisen toimista ovat uutisoineet esimerkiksi Pitäjänsanomat ja Länsi-Savo. Heinikainen on paitsi saanut kehuja toiminnastaan kuntalaisilta myös uusia vihjeitä epäasiallisesta toiminnasta liikuntapaikoilla.
– Tämä tulee jatkossa olemaan tapa, millä näissä asioissa toimitaan, Heinikainen sanoo.
Tällä hetkellä pukukoppien ovet ovat auki, Kisalassa aukioloa on supistettu.
50/50 mahdollisuus
Itä-Suomen poliisin rikoskomisario Tarja Lehtosen mukaan ilkivaltatapaukset selviävät 50 prosentin todennäköisyydellä. Tutkintaa helpottaa, jos tekopaikalta on valvontakamerakuvaa. Lisäksi yleisövihjeet ovat tärkeitä.
Aina poliisille ilmoitetuissa ilkivallanteoissa ei tiedossa ole edes teon tarkkaa tapahtuma-aikaa.
Poliisihallituksen poliisitarkastaja Konsta Arvelin toteaa, ettei sovitteluun tarvita välttämättä poliisia tai tuomioistuinta.
– Eihän meidän tietoomme tule esimerkiksi kaikkia liikenteen peltikolareitakaan.
Lisätty 2.2 klo 12:16 pääkuvaksi kuva Kisalan pukukopin ilkivallasta.