Digikomissaari Virkkunen korostaa, että EU-komissio hakee näyttöä algoritmien manipuloinnista.
BRYSSEL Europarlamentaarikot pitävät komission toimia digijättien suitsimisessa hitaina ja hampaattomina.
Etenkin vasemmiston ja vihreiden mepit arvostelivat teknologiasta vastaavan komissaarin Henna Virkkusen hiljaisuutta.
– Missä ovat toimet, jotka lopettavat digioligarkkien väärinkäytökset. Ei ole hyväksyttävää, että komissio on hiljaa eikä vastaa näihin uhkiin. Toimimattomuus ei ole neutraalisuutta, sosiaalidemokraattien ryhmän puheenjohtaja Iratxe García Pérez kyseli.
Hänen mukaansa Elon Musk on tehnyt omistamastaan X-viestipalvelusta äärioikeiston äänitorven.
Europarlamentaarikot keskustelivat digijättien valvonnasta täysistunnossa Strasbourgissa.
EU-mepit ovat huolissaan viestipalvelun Muskin pyrkimyksistä vaikuttaa Euroopan politiikkaan, erityisesti Saksan helmikuussa pidettäviin vaaleihin.
Musk tukee näyttävästi Saksan osittain äärioikeistolaista AfD-puoluetta.
Samalla hän on nimitellyt esimerkiksi Saksan nykyistä liittokansleria Olof Scholzia typerykseksi ja vaatinut tämän eroa.
Myös Britannian pääministeri Keir Starmer on saanut osansa haukkumisesta.
Komissio pyysi lisää tietoja algoritmeista
Viime perjantaina Virkkunen tiedotti, että komissio pyytää X:ltä lisää tietoja algoritmeista. X on ollut komission tutkinnassa vuoden 2023 lopulta alkaen muun muassa laittoman sisällön levittämisestä.
Suurten teknologiayhtiöiden valvonta kuuluu komissiolle ja siellä Virkkusen tontille.
Sosiaalidemokraattien García Pérezin mukaan on hyvä, että komissio päätti pyytää lisää tietoja Metasta ja X:stä, jotta tutkimuksissa edetään. Hän odottaa kuitenkin enemmän.
– EU:n täytyy osoittaa johtajuutta, sitä kansalaiset odottavat. Pelkkä lakien säätäminen ei riitä, vaan lakien noudattaminen on varmistettava.
Vihreiden Alexandra Geese totesi, että tekno-oligarkit loukkaavat demokratiaa.
– Elon Musk sekaantuu vaaleihin Yhdysvalloissa ja Euroopassa lisäämällä oman tilinsä ja äärioikeiston tilien näkyvyyttä.
Tekno-oligarkit ovat Trumpin suosiossa
Virkkusen pitää Geesen mukaan pystyä kaivamaan todisteita Muskin algoritmien manipuloinnista.
X:n epäillään säätävän alustan suositteluominaisuuksia eli algoritmeja niin, että esimerkiksi AfD:n ja muiden äärioikeistolaisten poliitikkojen näkemykset nousevat muita puolueita paremmin näkyviin.
Tämä olisi EU:n digisääntelyasetuksen vastaista.
– Eilen näimme tekno-oligarkit seisomassa presidentti Trumpin takana. Heillä on suunnattomasti valtaa, vaurautta, he voivat kontrolloida tietoa ja verkostoja, käyttää tekoälyä eivätkä he halua kunnioittaa sääntöjä.
– He eivät koskaan kunnioita meitä, jos me emme puolustaudu heitä vastaan.
Virkkunen korosti, että digisääntelyasetuksen toimeepano yhtiöissä vaatii asiantuntijatiimien tarkkaa etsivätyötä. Todisteiden pitää olla kunnollisia ja päteä myös oikeudessa.
Komissio on pyytänyt X:ltä sisäisiä dokumentteja suositusjärjestelmistä ja sen mahdollisista muutoksista. Töitä tehdään hän mukaansa täysillä.
Ranskan ministeri uhkasi siirtää asian jäsenmaille
Viime viikolla 38 meppiä lähetti Virkkuselle kirjeen, jossa he vaativat tehokkaampia toimia X:n ja Muskin lokakampanjaa vastaan.
Kirjeen saivat myös komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ja demokratiakehityksestä vastaava komissaari Michael McGrath.
Ranskan ulkoministeri Jean-Noël Barrot vaati aiemmin komissiolta kovempia lain sallimia toimia. Jos niin ei tapahdu, pitää hänen mukaansa harkita digisääntelyn antamista jäsenmaiden itsensä tehtäväksi.
EU:n digipalveluasetus tuli kokonaisuudessaan voimaan viime vuoden helmikuussa. Jos säädöksiä ei noudateta, uhkana on menettää kuusi prosenttia liikevaihdosta tai jopa toiminnan kieltäminen.
Musk on syyttänyt asetusta sensuuriksi. Laitaoikeiston mepit ovat samalla kannalla. He vaativat asetukseen muutoksia.