Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on käynnistänyt uuden hankkeen, jonka tarkoitus on poistaa C-hepatiitti Suomesta.
STM on käynnistänyt kahden miljoonan euron valtionavustushaun hyvinvointialueille. Avustusten tavoitteena on ehkäistä uusia C-hepatiittitartuntoja ja taudin aiheuttamia kuolemia.
Rahoitusta myönnetään muun muassa tartuntojen ennaltaehkäisyyn, testaukseen ja hoitoon. Valtionavustusta voivat hakea hyvinvointialueet, HUS-yhtymä ja Helsingin kaupunki.
STM:n tiedotteen mukaan avustukset kohdistetaan ensisijaisesti alueille, joissa C-hepatiitin esiintyvyys ovat korkeita ja pistämällä huumeita käyttävien henkilöiden määrä on suuri.
THL:n mukaan hepatiitti C tarttuu herkästi veren välityksellä esimerkiksi pistovälineiden yhteiskäytössä. Harvinaisia tartuntatapoja ovat synnytyksessä äidistä lapseen tapahtuvat tartunnat ja seksitartunnat.
Hanketta johtaa STM yhdessä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa. Sen toteuttamiseksi on varattu yhteensä 13,75 miljoonan euron rahoitus vuosille 2025–2027.
Kyseinen hanke on osa pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmassa sovittuja toimia.