Yt-neuvottelut ovat yksi keino, jolla Haminan kaupunki hakee yhteensä 10 miljoonan euron säästöjä lähivuosien aikana.
Olli-Pekka Toivanen,
Mari Siltanen
Haminan kaupungin yt-neuvottelut on saatu päätökseen. Toukokuussa alkaneiden neuvottelujen piiriin kuuluivat kaikki kaupungin työntekijät.
Hamina irtisanoo työntekijöitä 11,5 henkilötyövuoden verran. Hallintojohtaja Maria Ovaska ei vielä tarkenna mistä työsuhteet loppuvat. Irtisanottaville kerrotaan asiasta ensin henkilökohtaisesti. Heidän kanssaan pyritään keskustelemaan ensi viikon aikana.
Haminan pääluottamusmies Tiina Korte on helpottunut, että irtisanomiset jäivät aiemmin ilmoitettua pienemmiksi. Hänellä ei ole tässä vaiheessa tietoa, mihin kaupungin työtehtäviin irtisanomiset mahdollisesti kohdistuvat.
Mahdollisten irtisanomisten, osa-aikaistamisten tai merkittävien työtehtäviä koskevien muutosten kerrottiin aiemmin koskevan enintään 50 työntekijää.
Henkilöstö vähenee muuta kautta
Eläköityvien tai irtisanoutuvien tilalle ei pääosin enää palkata Haminassa uusia työntekijöitä. Lisäksi määräaikaisten työsuhteiden määrää karsitaan. Tavoitteena on, että säästöjä tulee irtisanomisten kanssa yhteensä noin kaksi miljoonaa euroa vuonna 2025.
Esimerkiksi kouluilta väkeä on jo vähennetty. Työt loppuivat alkusyksystä 10 ohjaajalta ja kolmelta määräaikaiselta opettajalta. Muissa yksiköissä määräaikaisten työsuhteiden jatkoa tarkastellaan Maria Ovaskan mukaan kriittisesti vaiheittain aina, kun määräaikaisuus on loppumassa.
Lisää henkilöstösäästöjä tulisi organisaatiomuutoksesta ja esimerkiksi henkilöstöetujen karsimisesta. Työtehtävien muutoksista keskustellaan kunnan sisällä loppuvuodesta.
Maaliskuun viimeisenä päivänä Haminan kaupungilla oli 831 työntekijää, joista vakituisia työntekijöitä oli 612, määräaikaisia 180 ja työllistettyjä 39.
10 miljoonan säästötarve
Haminan kaupunki tavoittelee yhteensä 10 miljoonaa euron pysyviä säästöjä vuosien 2024–2026 aikana. Haminan kaupunki on hakenut säästöjä myös useista palveluista.
Mahdollisiksi ja toteutettavissa oleviksi säästökohteiksi on aiemmin listattu muun muassa koululaisten iltapäivätoiminnan lakkauttaminen, Ruissalon kirjaston ja Summan kulttuurikeskuksen sulkeminen sekä lasta kotona hoitaville maksettavan Hamina-lisän lakkauttaminen.
Haminan kaupunginhallitus käsittelee yt-neuvottelujen tulosta ja tulevien vuosien sopeutusohjelmaa maanantaina 16. syyskuuta.