Hangon kaupunki ja Neste kokeilevat alueella koneellista puhdistusta. Kaikkea ainesta ei kuitenkaan välttämättä saada pois.
Hangon rannoille viime viikolla ajautunutta valkoista raetta ja kuolleita kaloja kaavitaan ja imuroidaan nyt pois työkoneiden avulla. Kaupunginjohtaja Petra Ståhlin mukaan puhdistukseen testataan uutta tekniikkaa.
– Neste testaa yhteistyössä Hangon kaupungin kanssa mahdollisuuksia tehokkaampaan koneelliseen puhdistukseen, Ståhl toteaa.
Hangon merenrannoille ilmaantui reilu viikko sitten valkeita rakeita sekä pari päivää myöhemmin kuolleita kaloja.
Tällä tietoa rakeet ja kalat eivät liity toisiinsa: rakeiden epäillään olevan peräisin polttoaineyhtiö Nesteelle merikuljetuksia tekevän aluksen pesuvedestä, ja kalojen joukkokuoleman arvellaan liittyvän kalastustrooliin.
Luontoarvot huomioidaan puhdistuksessa
Kaivinkoneella on kaivettu maata ja letkulla imetty pois aineita rannalta. Tavoitteena on, että pintahiekkaa poistetaan mahdollisimman vähän.
– Teemme puhdistustyöt niin, että rannikon luontoarvot huomioidaan. Luonnollinen hiekkakerros pyritään säilyttämään mahdollisimman hyvin, kaupunginjohtaja Ståhl sanoo.
Siivousprojekti on toistaiseksi edennyt pääasiassa vapaaehtoistyövoimin. Tämän vuoksi Hangon kaupunki etsii Ståhlin mukaan keinoja työn nopeuttamiseksi.
Vaikka kone pystyy poistamaan suuren osan valkoisesta aineesta, sitä voi vielä jäädä rannoille.
– Valtaosin se tullaan saamaan pois, mutta kerääjien mukaan aine hieman murenee kerättäessä. Väistämättä sitä jää myös hieman hiekan sekaan, Ståhl sanoo.
Lopullinen puhtaustasovaatimus määritellään ympäristöviranomaisten toimesta, sanoo WWF:n suojeluasiantuntija Teemu Niinimäki.
Kaupunginjohtaja Ståhlin mukaan tapahtumasarja on herättänyt kaupunkilaisissa huolta.
Hän kuitenkin korostaa, ettei alueella ole havaittu viitteitä ympäristömyrkyistä.
– Jos jotain positiivista tästä ikävästä tilanteesta pitää hakea, niin meillä ei näytä olevan myrkkyä rannalla. Toivomme, ettemme joudu jatkossa hoitamaan katastrofeja, mutta tätä voidaan pitää hyvänä harjoituksena.
WWF:n suojeluasiantuntija Teemu Niinimäen mukaan siivoustoimet ovat edenneet hyvin, mutta yli kahdenkymmenen kilometrin matkalle ulottuvalla rantaviivalla on vielä alueita, joissa siivoukseen ei ole ehditty ryhtyä. Niinimäki ei myöskään usko, että ainetta ilmestyisi siivotuille alueille uudestaan.
Hangon siivoustyö jatkuvat tänään ja huomenna. Hango kaupunki järjestää tapausta koskevan tiedotustilaisuuden Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen ja Nesteen kanssa huomenna keskiviikkona kello 16.