Kaneja, kasveja ja kymmeniä kiloja multaa.
Heikki Slåen luettelee vain muutamia esimerkkejä, mitä Uuden Musiikin Kilpailun musiikkivideoiden tekemiseen tällä kertaa tarvittiin.
Hän on ohjannut videot jo viiden vuoden ajan. Samalla UMK:sta on kasvanut ilmiö.
Ohjaamisen lisäksi Slåen näyttelee, kuvaa ja tekee spiikkitöitä. Kuulostaa tyypilliseltä kulttuurialan sekatyöläisen listalta.
Mutta kun ansioluetteloon lisätään meriitit mallina ja laskuvarjojääkärinä, Slåen alkaa kuulostaa yli-ihmiseltä.
Sitä hän ei kuitenkaan ole.
Nelikymppinen Slåen on saanut jo kaksi burnoutia, joiden taustalla ovat työura sekä teini-iän traumojen purkautuminen.
Slåenin mukaan Suomessa osataan jo puhua miesten mielenterveydestä ja miehet itsekin ovat oppineet puhumaan.
Hänen mielestään se on kuitenkin vasta hyvä alku.
UMK-videoita ajatuksen kanssa
Uuden Musiikin Kilpailun finaalikappaleisiin tehdyt musiikkivideot ovat Euroviisuissa miltei ainutlaatuisia.
Yleensä osallistujamaat julkaisevat musiikkivideon vain edustuskappaleesta tai tyytyvät videoklippiin kansallisesta finaaliesityksestä.
Suomessa kaikista seitsemästä finaalikappaleesta tehdään musiikkivideot. Niistä on tullut ilmiö, joita viisufanit ulkomaita myöten osaavat odottaa. Videoiden laatua ja kekseliäisyyttä kehutaan vuolaasti.
Kun Slåen alkoi syksyllä 2020 ohjata UMK:n musiikkivideoita, ne olivat vaatimattomampia lyriikkavideoita.
Musiikkivideoihin alettiin Ylellä panostaa, ja tulokset näkyvät. Käärijä-buumin taustalla merkittävä tekijä oli hitiksi muodostunut Cha cha cha -video.
Mutta harva tietää, että idea Käärijän vihreästä syntyi juuri Slåenin päässä.
– Ensimmäisessä biisin kuuntelusessiossa kuulin kappaleen synasoundin ja piirsin kuvan, jossa neonvihreä laservalo käristää valkoisia höyheniä.
Väri päätyi boleroon ja showpaini-teemaiseen videoon. Loppu on historiaa.
Unelmatyötä kameran molemmin puolin
Kirkkonummella varttunut Slåen on omien sanojensa mukaan tyypillinen 1980-luvulla syntynyt elokuvantekijä.
Hän harrasti skeittausta ja lumilautailua, ja kuvasi temppuja kavereidensa kanssa kotivideokameroilla.
Slåen pääsi opiskelemaan elokuva-alaa Stadian ammattikorkeakouluun (nyk. Metropolia) kolmannella yrittämällä.
Pian Slåen alkoi saada opintojen ohessa töitä. Todellinen lottovoitto oli se, kun hän pääsi ohjaaja Aku Louhimiehen assistentiksi Vuosaari-elokuvaan 12 vuotta sitten. Hän ahmi kaiken mahdollisen opin ja ei jättänyt palaveriaakaan väliin.
Slåen on kouluttautunut ohjaajan ja kuvaajan töiden ohella myös näyttelijäksi.
Slåen nähtiin viime vuonna ilmestyneessä Konflikti-sarjassa. Siinä hän esittää erikoisjoukkojen sotilasta. Roolin saamisessa etua oli siitä, että Slåen on käynyt laskuvarjojääkärikoulun.
Mikrofonitelineestä mieheksi
Parikymppisenä Slåen halusi näyttää itselleen ja muille, että hänestä on mieheksi.
Hän haki laskuvarjojääkärikouluun.
Slåenille oli jäänyt pahat arvet koulukiusaamisesta. Syyksi oli riittänyt esimerkiksi tanssiharrastus.
– Teini-ikä oli turvatonta aikaa. Koin aika paljon syrjimistä, erilaisuutta, ulkopuolisuutta ja vääränlaisuutta.
Rankkaan sotilaskoulutukseen pääseminen tuntui sopivalta kostolta kiusaajille. Slåen harjoitteli valintakokeisiin juoksemalla reppu selässä, jossa oli kymmen kiloa soraa.
Hän kertoo päässeensä sisään rimaa hipoen, sillä lähes kaikki muut olivat kokeneita urheilijoita ja jopa maajoukkuetasoa.
Slåenin mukaan hän oli heidän rinnallaan kuin mikrofoniteline.
Kostoretki unohtui, kun Slåen oppikin miehistymisestä jotain ihan muuta kuin oli ajatellut.
Laskuvarjojääkäreiden koulutuksessa tehtävät ovat äärimmäisen vaativia. Nälkä, kylmä ja väsymys vievät kropan ja mielen äärirajoille.
Slåen oppi sen, ettei tärkeintä ei ole yksilösuorittaminen vaan ryhmässä toimiminen. Kun joku alkaa hyytymään, muut auttavat. Kaveria ei jätetä.
Ääriolosuhteissa karskimmastakin äijästä kuoriutuu esiin haavoittuva ihminen.
– Siitä on kyse kypsässä maskuliinisuudessa. Sieltä saatu arvomaailma on kantanut minua tosi pitkälle elämässä.
Slåenin mukaan tänä päivänä pärjäämisen mittarina on vahvuus ja kovuus.
– On hyväksyttävämpää vetää itsensä piippuun kuin sanoa, että väsyttää tai on paha olla.
Hän tietää mistä puhuu. Nelikymppinen Slåen on palanut loppuun jo kahdesti.
Ensimmäinen tapahtui elokuvakoulun lopulla. Kyseessä oli hänen mukaansa klassinen ylikuormitus. Alaan hurahtanut nuori ei osannut mitoittaa voimavarojaan.
Toinen kerta oli todellinen burnout. Vajaa kymmenen vuotta sitten Slåen teki uraa kuvaajana ja kaikki oli oikeastaan todella hyvin.
Sitten menivät unet ja lopulta petti koko kroppa.
Työterveyslaitos julkaisi joulukuussa tutkimustulokset, joiden mukaan kaksi kolmasosaa tv- ja elokuva-alan työntekijöistä oireilee psyykkisesti. Se on kolme kertaa enemmän kuin muilla työikäisillä.
Slåen on saanut apua uupumukseen vuosia kestäneestä psykoterapiasta. Vertaistukea on löytynyt myös miesten mielenterveyteen keskittyvästä Mies+-yhteisöstä sekä kansainvälisestä miesverkostosta ManTalks.
Niiden kautta Slåen ymmärsi, ettei ole olemassa työuupumusta. On vain uupumusta.
– Se on koko elämän yhteinen summa. Minulla kehoon oli varastoitunut muun muassa teinivuosilta käsittelemättä jääneitä tunteita.
Slåenille suuri oivallus on ollut se, että pelkkä puhuminen ei riitä. Syvemmät vastaukset löytyvät kehosta ja hermostosta pään alapuolelta, ja ne pitää uskaltaa tuntea auki.
Hänellä itsellään ne alkoivat purkautua, kun itku tuli ensimmäistä kertaa vuosien jälkeen terapiassa.
– Se tunteista puhuminen tulee kyllä aika helposti siihen perään.
Nuorille miehille lisää roolimalleja
Viime vuosina on puhuttu paljon nuorten ja etenkin nuorten miesten lisääntyneestä henkisestä pahoinvoinnista.
Slåenin mukaan nuoriin on kerääntynyt ylisukupolvista traumaa ja nykymaailman huolenaiheita kuten ilmastonmuutos ja sodat.
Silti hänen mielestään tämä sukupolvi ei ole välttämättä sen sairaampi kuin aiemmat. Hänestä on kuitenkin hälyttävää, ettei nuorille ole tarjolla tarpeeksi ammattiapua.
– Keskustelukulttuuri on jo avoimempaa ja omista oireista uskaltaa puhua.
Slåen näkee asian myös positiivisessa valossa. Oireilun kautta asiat nousevat pintaan käsiteltäviksi.
– En tiedä, saako näin sanoa, mutta näen siinä toivon pilkahduksen.
Slåen kaipaa mielenterveyskeskustelussa nuorille enemmän samaistuttavia roolimalleja kaikilta eri elämän aloilta.
Sellaisia ovat olleet hänen mielestään vaikka menestyneet amerikkalaisen jalkapallon tähtipelaajat, jotka ovat julkisesti jakaneet omia kokemuksiaan.
Hän muistuttaa, että kaikki ihmiset ovat haavoittuvaisia.
Slåen ottaa esimerkiksi Konflikti-sarjassa näyttelijöitä konsultoineet erikoisjoukkosotilaat.
– Olen kuullut heidän sanoittavan omaa haavoittuvuuttaan, rajallisuuttaan ja heikkouttaan sellaisella tavalla, mikä on täysin aseista riisuvaa ja vangitsevaa.
– Eivätkö he ole aika kovia tyyppejä? Ei tarvitse olla mikään Rambo.