HSY on järjestänyt väliaikaisen vedenjakelupisteen asukkaille, jotka eivät vielä saa vettä. Vedenjakelun arvioidaan palautuvan normaaliksi kello 23:een mennessä.
Marika Harjumaa,
Varpu Helpinen
Pohjoisen Rautatienkadun ja Mechelininkadun risteyksessä Helsingissä ollut iso vesivuoto saatiin tukittu iltapäivällä, ja Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen yksiköt poistuivat paikalta.
Vettä valui valtoimenaan kadulle yli tunnin ajan. Syy oli kaivantotyömaalla sattunut putkirikko, josta pelastuslaitos sai hälytyksen heti kello 12:n jälkeen.
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY:n mukaan vedenjakelu Helsingin kantakaupungissa on pääosin palannut normaaliksi. Putkirikon korjaustyöt on aloitettu.
Vettä ei vielä tule osoitteisiin Mechelininkatu 3a ja Pohjoinen Rautatienkatu 33. Vedenjakelun arvioidaan palautuvan normaaliksi näissä kiinteistöissä kello 23:een mennessä. HSY on järjestänyt väliaikaisen vedenjakelupisteen Leppäsuonkatu 6:n kohdalle.
HSY selvittää, ovatko alueen kiinteistöjen kellarit kärsineet vesivahinkoja.
Väli Hietaniemenkatu – Porkkalankatu oli päivällä suljettuna liikenteeltä.
Myös HSL:n raitiovaunulinja 8T kulkee jälleen. Senkin liikenne oli poikki välillä.
Mechelininkatu on yksi Helsingin pääväylistä, jota pitkin mennään muun muassa Jätkäsaaren Länsiterminaaliin. Kadulla on menossa peruskorjaus Länsilinkin ja Mechelininaukion välillä. Länsiterminaalista lähtevät Tallinnan-lautat.
Päivystävä palomestari Petri Strandberg Helsingin pelastuslaitokselta kertoi aiemmin, että vesi on kylmää. Siitä ei ollut vaaraa kenelläkään.