Kukinnan palautuminen entiselleen voi joidenkin puiden kohdalla kestää jopa neljä vuotta, kaupunki tiedottaa.
Jokakeväisestä hanami-juhlasta tunnetun Helsingin Roihuvuoren kirsikkapuiston puita on hoidettu väärin, kaupunki tiedottaa.
Puista on leikattu runsaasti isoja oksia kunnossapidon yhteydessä alkuvuodesta. Myös pieniä, kukkivia oksia on poistettu liikaa, tiedotteessa kerrotaan.
Puistossa on yhteensä reilut 150 kirsikkapuuta, ja kaupungin mukaan lähes sadan puun kukinta on todennäköisesti jäämässä tavallista huonommaksi.
Kukinnan palautuminen entiselleen voi joidenkin puiden kohdalla kestää kahdesta neljään vuotta.
Kaupunki kertoo selvittävänsä, miksi yksityisen urakoitsijan arboristit ovat leikanneet kirsikkapuita tarpeettoman laajasti. Työstä vastasi Roihuvuoren alueen kunnossapitourakoitsija YIT Road Oy.
– Tämä on todella surullinen uutinen, ja selvitämme perinpohjaisesti, miten näin on päässyt käymään, sanoo kaupungin tekninen johtaja Kari Pudas tiedotteessa.
Hänen mukaansa asiantuntijat katsovat, millaisia täydennysistutuksia puistoon voidaan tehdä.
Roihuvuoren kirsikkapuiston puut on saatu lahjoituksina Helsingin japanilaisilta asukkailta ja yrityksiltä.