Tiistaina räjähti tuhansia Hizbollahin jäsenten hakulaitteita.
Vilma Romsi,
Roni Kuronen
Libanonilaisen äärijärjestö Hizbollahin jäsenten käyttämiä kommunikaatiovälineitä on jälleen räjähtänyt eri puolilla Libanonia. Asiasta kertovat turvallisuuslähde ja silminnäkijä uutistoimisto Reutersille.
Libanonin valtiollisen median mukaan uusimmissa räjähdyksissä on kuollut ainakin kolme ihmistä Sohmorin kaupungissa Bekaan laaksossa. Loukkaantuneita on useita kymmeniä.
Keskiviikkoiset räjähdykset tapahtuivat maan eteläosassa sekä pääkaupunki Beirutin eteläisissä lähiöissä, joissa Hizbollah toimii.
Reutersin turvallisuuslähteen mukaan ei ole selvää, olivatko kyseessä jälleen hakulaitteet.
Uutistoimisto AFP kertoo Hizbollah-lähteiden ja pelastustyöntekijöiden kertoman perusteella, että räjähtäneet laitteet olisivat olleet radiopuhelimia.
Hizbollahin johtoon kuuluva Hashem Safieddine kertoo tapahtumien käynnistävän Lähi-idän konfliktissa ”uuden vaiheen” ja ”rangaistuksen olevan varmuudella tulossa”.
Lähteet: Reuters, AFP
Uutinen päivittyy.