Valtava väkijoukko pakkaantui panttivankien luovutukseen Gazassa. Professori Hannu Juusola avaa tilannetta.
Gazan kaistaa hallitseva terroristijärjestö Hamas luovutti sunnuntaina kolme israelilaista naispanttivankia Punaiselle Ristille osana aseleposopimusta Israelin kanssa. Luovutus tapahtui Gazan Alsarayan aukiolla Gazan kaupungissa.
Video vapautuksesta levisi kansainvälisessä mediassa. Videolla silmiin pistää iso joukko siisteihin sotilasunivormuihin pukeutuneita aseistautuneita henkilöitä, joilla on huomiota herättävät vihreät otsanauhat.
Keitä kuvien henkilöt oikein ovat, ja miksi he koristivat päätään vihreillä otsanauhoilla? Yle kysyi asiasta Helsingin yliopiston Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusolalta.
– Kyseessä on mitä suurimmalla todennäköisyydellä Hamasin aseellisen siiven jäseniä eli henkilöitä, jotka ovat taistelleet Gazassa Israelin joukkoja vastaan, Juusola vastaa.
Video hätkähdyttää, koska Gazan sodan aikana alueelta tulleissa kuvissa on totuttu näkemään vain siviilipukuisia palestiinalaisia.
Mitä otsanauhoissa lukee?
Juusolan mukaan Hamasin vihreissä otsanauhoissa näyttäisi olevan Koraanin säkeitä ja ainakin osa prikaatin nimeä. Ylemmällä rivillä on uskontunnustus: Ei ole muuta Jumalaa kuin Allah.
Lähikuvissa näkyy, että otsanauhan vasemmalla puolella lukee sana kata’ib. Se on arabiankielinen termi, jolla Lähi-idän konfliktialueilla tarkoitetaan tavallisesti organisoituja aseellisia ryhmiä eli prikaateja tai sotilasosastoja.
Hamasin aseellinen siipi tunnetaan nimellä Izz ad-Din al-Qassamin prikaati.
– Heillä on pitkä nimi. Nauhassa näkyy vain osa nimeä. Toisella puolella nauhassa lukee todennäköisesti Izz ad-Din al-Qassam, Juusola sanoo.
Otsapannassa näkyy lisäksi Hamasin pyöreä tunnusmerkki, jossa on Al-Aqsan moskeija, kaksi ristissä olevaa miekkaa, nykyisen Israelin, Gazan ja Länisrannan kartta, Palestiinan lippu ja arabiankielisiä kirjoituksia.
Muuten taistelijat ovat pukeutuneet Hamasille typilliseen sotilasunivormuun, Juusola sanoo.
Sotilaat ovat peittäneet kasvonsa, jotta heitä ei tunnistettaisi. Ainakin osalla taistelijoista on univormuissaan Palestiinan lippu.
Miksi nauhat ovat vihreitä?
Juusolalla on selitys vihreille otsanauhoille.
– Vihreä on keskeinen islamin väri ja yksi väreistä, joita Hamas käyttää, Juusola sanoo.
Islamissa vihreä symboloi paratiisia, elämää ja onnea. Vihreä väri on myös yhdistetty profeetta Muhammadiin, ja sitä pidetään pyhänä islamilaisessa kulttuurissa. Esimerkiksi useiden arabimaiden lipuissa on jotain vihreää.
Miksi Hamas-taistelijat käyttävät otsanauhoja?
Otsalle puetut vihreät nauhat eivät ole sattumaa. Juusolan mukaan kyse on yhtenäisyyden osoittamisesta ja eräänlaisesta propagandasta.
– He käyttävät symboleja, jotta heidät tunnistettaisiin.
Yhtenäisten vihreiden otsapantojen tarkoitus on toimia voimannäyttönä ja viestinä.
Gazan aseleposopimuksen allekirjoittamisen jälkeen sekä Israel että Hamas ovat Juusolan mukaan pyrkineet osoittamaan voittaneensa.
– Hamas haluaa näyttäytyä aseleposopimuksen voittajana. Viesti ei ole mennyt kovin hyvin läpi, sillä uhraukset ovat olleet suuria.
Uhrauksilla Juusola viittaa Gazan taisteluissa kuolleisiin. Gazan terveysministeriön mukaan lokakuussa 2023 alkaneissa taisteluissa on kuollut yli 46 000 palestiinalaista.
Mitä taistelijat haluavat viestittää läsnäolollaan?
Kuvissa Hamasin taistelijat ovat ryhmittyneet tiiviisti panttivankeja kuljettavien autojen ympärille. Kuvista näkyy, että paikalla on monta taistelijaa. Kaikkiaan aukiolla näyttää tilanteessa olleen vähintäänkin satoja ellei tuhansia ihmisiä, lähinnä nuoria miehiä.
– Hamas pyrkii olemaan mahdollisimman näkyvästi läsnä, jotta syntyisi vaikutelma, että he eivät ole suinkaan kadonneet mihinkään.
Israel on koko Gazan sodan aikana puhunut pyrkimyksistään hävittää Hamas. Juusolan mukaan sunnuntaina panttivankitilanteessa Hamas halusi viestittää, Israelille, Gazan palestiinalaisille ja kansainväliselle yhteisölle olemassaolostaan.
Lokakuussa 2023 Hamas hyökkäsi Israelin alueelle. Hyökkäyksen aikana terroristijärjestö otti 251 israelilaista panttivangiksi. Hyökkäyksen jälkeen Israel aloitti ilmaiskut Gazaan. Israelilaisista panttivangeista ainakin 34 ihmisen on kerrottu kuolleen Gazassa.
Sunnuntaina astui voimaan kuuden viikon mittainen aseleposopimus.
21.1 klo 8.50 Korjattu ilmaus Ei ole muuta kuin Jumala. Oikeaan ilmaukseen Ei ole muuta Jumalaa kuin Allah.
21.1. klo 9.17 Korjattu. Jutussa mainittiin aiemmin virheellisesti, että Hamasin merkissä näkyisi Gazan kartta.