Suomalainen startup-yritys FlyMaas tarjosi mahdollisuuden varata lentoja ilmailun Lygg-kyytisovelluksesta.
FlyMaas oy:n omistama Lygg ehti markkinoida lentoja Suomessa parin vuoden ajan. Sen liikeideana oli tarjota yrityksille uudenlaisia tapoja järjestää työntekijöiden lentomatkoja.
Kyytisovelluksen avulla Lygg kokosi matkustajat ja matkustajamäärän perusteella vuokrasi kaluston ja henkilöstön lennolle eri lentoyhtiöiltä.
Yhtiö aloitti elokuussa 2023 lennot Tampereelta Tukholmaan, kun koronapandemian vuoksi lennot loppuivat kaupunkien välillä kokonaan. Vajaan vuoden kestänyt kokeilu kuitenkin päättyi, kun yritysasiakkaita ei ollut tarpeeksi.
Sen jälkeen yhtiö avasi uuden reitin Helsinki-Vantaalta Tallinnan kautta Örebrohon ja Linköpingiin.
Neuvotteluja käytiin myös useiden muiden paikkakuntien kanssa suorista lennoista, mutta ne eivät johtaneet reittien avaamiseen. Esimerkiksi Mikkelistä ja Lappeenrannasta oli tarkoitus avata suora reitti Tukholmaan, mutta yrityksillä ei ollut tarpeeksi kiinnostusta.
Yhtiö teki myös joulukuussa 2023 yhteistyösopimuksen yhdysvaltalaisen Electra.aeron kanssa jopa 150 hybridilentokoneen toimittamisesta Lyggin käyttämien lentoyhtiöiden käyttöön vuodesta 2028 alkaen.
Tarkoituksena oli, että 8-14 -paikkaisilla sähköhybridikoneilla voitaisiin operoida myös pienemmiltä kentiltä Suomesta.
FlyMaasin konkurssihakemus on tullut vireille Helsingin käräjäoikeudessa torstaina.