Yle seuraa varapresidenttiehdokkaiden vaaliväittelyä verkkosivuillaan ja Areenassa tiistain ja keskiviikon välisenä yönä.
Demokraattien varapresidenttiehdokas Tim Walzilla on ongelma.
Hän on maanläheinen ja helposti lähestyttävä esiintyjä, mutta väittelyissä hän ei ole parhaimmillaan, kertovat uutiskanava CNN:n lähteet.
Niiden mukaan Walz hermoilee ennen väittelyä republikaanien ehdokasta J. D. Vancea vastaan, vaikka vielä elokuussa hän odotti väittelyä palavasti.
Walz pelkää pettävänsä demokraattien presidenttiehdokas Kamala Harrisin odotukset.
Tämä johtuu siitä, että Walz on kertonut aiemmin Harrisille, että hän ei ole hyvä väittelijä. Tieto ei kuitenkaan kääntänyt Harrisin päätä, vaan hän päätti pyytää Walzia varapresidenttiehdokkaakseen.
Viime ajat Walz on katsonut videoita J. D. Vancen esiintymisistä ja harjoitellut väittelemistä muun muassa liikenneministeri Pete Buttigiegin kanssa.
Aiemmin Buttigieg on saanut suitsutusta esiintymisestään konservatiivikanava Fox Newsin lähetyksessä.
Ihan pulassa Walz tuskin on, koska hän osaa olla tarvittaessa kova ja hyökätä vastaväittelijänsä kimppuun, kuten aiemmissa väittelyissä on nähty, kertoo Washington Post -lehti.
Se muistuttaa, että väittelyä seuraavat miljoonat amerikkalaiset ja panokset ovat korkealla.
Ehdokkaat ovat aiemmin tahoillaan käyneet toistensa kimppuun. Walz on kuvaillut Vancea ”oudoksi”, ja Vance on syyttänyt Walzia sotilasuran vääristelystä.
Kaiken keskellä ehdokkaat yrittävät vakuuttaa epävarmoja äänestäjiä puolelleen.
Kyseessä voi olla viimeinen väittely ennen marraskuun alun presidentinvaaleja, koska Donald Trumpin ja Kamala Harrisin välille ei ole sovittu uusia kohtaamisia.
Yle seuraa verkkosivuillaan ja Areenassa varapresidenttien kohtaamista. Väittelyä voi katsoa Areenassa vain suorana, siitä ei siis jää tallennetta.
Tuoreet analyysit tulevat heti väittelyn jälkeen.