Kaupunki selvittää, aiheutuuko äkillisestä käänteestä lisäkustannuksia.
Kaksi Joensuun satamaa vuosia piinanutta romulaivaa on siirretty pois. Toinen aluksista kaupattiin salaa kaupungin tietämättä.
Joensuun matkustajasatamassa pitkään kelluneen Vinkeri II -aluksen kauppa ja poisvienti viime viikolla tulivat Joensuun kaupungille yllätyksenä.
– Siitä ei tullut meille tietoa, vaikka olisi pitänyt tulla, sanoo Joensuun kaupungin rakennustarkastaja Jukka Hyttinen.
Kaupunki sai tiedon kaupasta vasta samana päivänä, kun Vinkeri jo vietiin satamasta. Asiasta ensimmäisenä kertoneen Karjalaisen mukaan aluksesta oli tehty kaupat jo heinäkuun alussa.
Joensuun kaupunki oli syyskuun alussa tehnyt sopimuksen Vinkerin ja Satumaan poisviemisestä ja romuttamisesta Kymen Tarvemetallin kanssa. Sitä ennen alusten omistajaa oli vuosien ajan yritetty saada kuljettamaan alukset pois. Vaatimusta tehostettiin myös uhkasakolla.
Myös Satumaa on viety
Joensuun kaupungin hallinnossa pohditaan nyt, miten toisen aluksen poissaolo vaikuttaa romutussopimukseen. Kaupunki keskustelee Kymen Tarvemetallin kanssa siitä, aiheutuuko toisen aluksen puuttumisesta yritykselle jotain ylimääräisiä kustannuksia.
Jukka Hyttisen mukaan mahdolliset lisäkustannukset jäisivät todennäköisesti aluksen vanhan tai uuden omistajan vastuulle.
– He saavat varmaan keskenään keskustella, kummalle se jää, hän sanoo.
Yle ei tavoittanut aluksen ostajaa maanantaina.
Molempien alusten poiskuljettamisen ja romuttamisen kustannuksiksi arvioitiin aikaisemmin yli 100 000 euroa. Summa on tarkoitus periä alusten alkuperäiseltä omistajalta. Jos sitä ei saada perittyä, jää kustannus kaupungin maksettavaksi.
Karjalainen kertoi maanantaina, että myös Satumaa hinattiin pois satamasta. Jukka Hyttinen vahvistaa Ylelle, että hinaaja on Kymen Tarvemetalli.
Päätöksen taustalla jätelaki
Vinkeri-kaupan vaikutuksista aiotaan keskustella ainakin Joensuun kaupungin rakennuslautakunnan kokouksessa keskiviikkona.
– En osaa tässä vaiheessa sanoa, minkälaisia jatkoseuraamuksia sillä voi olla, sanoo Joensuun kaupunginlakimies Mikko Kärkkäinen.
Kaupunki on Kärkkäisen mukaan toiminut asiassa jätelain ja uhkasakkolain perusteella eli kaupunki ei missään vaiheessa ole omistanut aluksia.
– Meidän kannalta olennaista on se, että ne alukset saadaan pois tuosta satamasta, hän sanoo.