Koiran omistajaa epäillään eläimen vartoimatta jättämisestä sekä vamman tuottamuksesta.
Kaksi ihmistä on saanut sairaalahoitoa vaativia vakavia vammoja Porissa koiran purtua heitä, poliisi tiedottaa.
Poliisi sai tänään maanantaina aamupäivällä tiedon, että koira on purrut ihmistä Filpuntiellä. Alustavien tietojen mukaan koira oli purrut ulkoilutuksen aikana sivullista ihmistä käteen.
Hieman myöhemmin kävi ilmi, että sama koira oli purrut niin ikään Filpuntiellä kerrostalon sisätiloissa toista ihmistä käsivarteen.
Poliisi on aloittanut tapahtumien kulun selvittämisen. Koiran omistajaa epäillään eläimen vartoimatta jättämisestä sekä vamman tuottamuksesta. Nimikkeet voivat muuttua tutkinnan edetessä.
Poliisi määräsi koiran lopetettavaksi välittömästi poliisilain 16§ perusteella, koska koira aiheuttaa vakavaa vaaraa ihmisten hengelle ja terveydelle.