Jättimäinen siirtolohkare tervehtii meitä, kun saavumme Ahmauksenkorpeen.
Kyseessä on yksi Luonnonperintösäätiön 238 suojelualueesta.
Satakunnassa, Pirkanmaan rajan läheisyydessä sijaitseva metsä näyttää tavalliselle tallaajalle jopa hiukan luotaantyöntävältä.
Maasto on kosteaa ja vaikeakulkuista. Lahoavia, maassa makaavia puita on kasaantunut esteiksi, tuuli natisuttaa ristiin kaatuneita konkeloita, ja loppukesästä linnutkin ovat enimmäkseen hiljaa.
Tästä Luonnonperintösäätiön alullepanija, Suomen ehkä radikaalein luonnonsuojelija Pentti Linkola (1932–2020) ilahtuisi.
Linkolalle oli tärkeää, että metsät suojellaan niiden itsensä, luonnon tähden, ei mukaviksi käyskentelymaiksi kaupunkilaisille.
Lokakuussa tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun Linkola perusti Luonnonsuojelualuesäätiön, joka nykyään tunnetaan Luonnonperintösäätiönä.
Säätiöstä on kasvanut merkittävä toimija, jonka suojelutyötä yksityiset ihmiset ja yritykset rahoittavat miljoonilla euroilla vuodessa.
Lajien moninaisuus nostaa suojeluarvoa
Ahmauksenkorven arvo alkaa valjeta, kun saamme oppaaksi Luonnonperintösäätiön hallituksen puheenjohtajan, biologi Heli Jutilan.
Siinä missä kaupunkilainen empii ryteikön reunalla, tutkija painaltaa innosta puhkuen rehevässä, saniaisvaltaisessa lehtokorvessa.
– Ei ole todellakaan helppoa nykyisin löytää Etelä-Suomesta näinkin suurta metsäaluetta, jossa olisi näin epätavallisen paljon lahopuustoa, Jutila sanoo.
Luontokartoituksessa Ahmauksenkorvesta on löytynyt pelkästään erilaisia sammaleita 24 lajia.
Oravanmarja viihtyy Ahmauksenkorvessa kuten yövilkka, maariankämmekkä ja ketunliekokin.
Ahmauksenkorvessa kasvaa ainakin 115 eri putkilokasvilajia, joihin kuuluu siemenkasveja ja sanikkaisia.
Käävät löytävät kasvupaikan lahopuusta.
Ahmauksenkorven suojeluarvoa lisää alueen halki kiemurteleva joki.
Ahmauksenjoki on euroopanmajavan reviiriä.
Pesämunaksi 400 000 markkaa
Valkeakoskella asunut Linkola lahjoitti aikanaan Luonnonperintösäätiön pesämunaksi 400 000 markkaa, eli nykyrahaksi muunnettuna reilut 110 000 euroa.
Se oli paljon rahaa mieheltä, joka eli vaatimattomasti kalastajan tuloilla ja satunnaisilla luentopalkkioilla.
Ensimmäinen suojelualue oli 25 hehtaarin suuruinen Akanvaara Etelä-Karjalassa.
Nyt suojelualueita on yli 6 000 hehtaaria. Tämän vuoden alussa säätiöllä oli varallisuutta lähes 25 miljoonaa euroa. Suojelualueiden rahallinen arvo on laskettu niiden hankinta-arvolla.
Linkola tunnettiin sitkeänä luonnonsuojelun saarnamiehenä, jolla oli radikaalejakin ajatuksia esimerkiksi väestönkasvusta.
Linkolan haaveena oli, että yli puolet Suomen metsäpinta-alasta suojeltaisiin. Ja lopustakin puuta pitäisi hakata vain rakennuspuuksi ja lämmitykseen.
Selvää on, että Linkolan haaveet suojeltujen metsien määrästä eivät tule koskaan toteutumaan, lähellekään.
Luonnonvarakeskuksen vuoden 2024 tilaston mukaan Suomessa on metsäksi katsottavaa maata yli 26 miljoonaa hehtaaria, ja se kattaa 86 prosenttia maapinta-alasta. Tästä 6 000 hehtaaria on minimaalinen osa.
Kasvuloikka näkyy tuloissa ja menoissa
Linkolan perustamalla säätiöllä menee kuitenkin hyvin. Se tuntuu parhaillaan ottavan isoa kasvuloikkaa.
Viime vuonna säätiön tuotot olivat yli neljä miljoonaa, siitä suoria lahjoituksia oli yli kolmen miljoonan euron arvosta. Kasvua edellisvuoteen oli yli 23 prosenttia.
Samaan aikaan toiminnan kulut ovat kasvaneet roimasti. Työntekijöitä on jo 13. Viime vuonna säätiön markkinointikulut olivat yli 360 000 euroa – se on enemmän kuin vielä neljä vuotta sitten koko toimintaan käytettiin.
Tänä keväänä Luonnonperintösäätiö sai uuden ja ensimmäisen toimitusjohtajan, kun kiertotalousbisneksessä kannuksensa hankkinut Timo Huhtamäki aloitti työnsä. Aiemmin säätiöllä oli toiminnanjohtaja.
Huhtamäki sanoo, että hänen tehtävänään on kasvattaa säätiötä, jotta se seuraavien kolmen vuoden aikana yltää itselleen asettamaansa suojelutavoitteeseen, 10 000 hehtaariin.
Yritysten kiinnostus kasvussa
Toimitusjohtaja uskoo, että yritysten osuus lahjoituksista tulee kasvamaan.
– Tämä on jo pitempään näkynyt trendi. Tänä vuonna meillä tulee kymmenien prosenttien kasvu yritysten lahjoituksissa edelliseen vuoteen nähden.
Huhtamäen mukaan säätiöt ovat ikään kuin ikiliikkujia.
– Ne voivat taata, että kun jonnekin lahjoitetaan rahaa, sille alueelle tulee ikuinen suojelu. Tätä ei välttämättä kaupallinen toimija pysty toteuttamaan.
Varainhankinnassa keskeisessä roolissa ovat kummit eli yksityishenkilöt, jotka lahjoittavat säätiölle kuukausittain. Kummeja on jo yli 2 000. Moni tavallinen ihminen testamenttaa omaisuutensa tai osan siitä säätiölle.
Siinä missä toiminnan alkuvaiheessa suojeltavaksi hankittavia metsiä piti todella etsiä ja ihmisiä maanitella niiden myyntiin, nyt alueita tarjotaan säätiölle suojeltavaksi.
– Ilmapiiri on muuttunut paljon suojelumyönteisemmäksi. Ihmiset ymmärtävät myös sen, että säätiö voi ostaa metsiä, eli metsästään voi saada rahallista vastinetta, Heli Jutila kertoo.
Linkolan opit törmäävät todellisuuteen
Ihan kaikessa säätiö ei noudata kulutuskriittisen Linkolan oppeja kirjaimelleen. Säätiöllä on oma verkkokauppa, jossa myydään esimerkiksi suojelualuelahjakortteja, mutta myös säätiöön liittyvää mainostavaraa T-paidoista tiskirätteihin ja kangaskasseihin.
Toimitusjohtaja myöntää, että verkkokaupan kanssa joudutaan tasapainottelemaan.
– Yritämme kuitenkin varmistaa, että tuotteet, joita kaupassa myydään, eivät olisi täysiä turhakkeita ja ovat mahdollisimman kestävästi valmistettuja, Huhtamäki sanoo.
Myös yritysten kanssa säätiöllä on tasapainottelemista. Vuonna 2023 säätiö joutui sosiaalisessa mediassa kritiikin kohteeksi, kun Fordin julkaisema video aiheutti kysymyksiä säätiön yritysyhteistyöstä.
Videolla säätiön entinen toiminnanjohtaja muun muassa ajelee hymyillen autolla Lapin erämaassa. Ford Suomen postaus videoineen löytyy yhä netistä, mutta kokonaisuutta on muokattu.
Säätiö vastasi kritiikkiin toteamalla, ettei säätiö tee yhteistyötä Fordin kanssa, ja pahoitteli tiedottamisen epäselvyyttä.
Nykyään säätiö tekee yrityksille selväksi, että ne voivat kyllä lahjoittaa rahaa ja kertoa siitä, mutta yhteistyö-sanaa ei sovi käyttää.
On aika palata satakuntalaiseen perämetsään.
Vaikka Ahmauksenkorpi on säilynyt hakkuilta yli 100 vuotta, sitä halkovat isot ojat.
Heli Jutilaa ojittaminen harmittaa. Tilanne ei kuitenkaan ole lopullinen. Säätiö on jo alkanut ennallistaa aluetta.
– Joihinkin ojiin on rakennettu puisia patoja, joilla veden virtaamista pois alueelta on hidastettu.
Osa kaivanteista on jo hyvää vauhtia kasvamassa umpeen.
Tällä metsällä on aikaa parantua. Se on ikuisesti suojeltu.
