Hallituksen kyvykkyyttä heikoksi arvioivien osuus lisääntyi viime kesäkuusta.
Kansalaisten luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on heikentynyt, selviää Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta.
Tutkimuksessa enemmistö eli 54 prosenttia epäili hallituksen kyvykkyyttä. Hallituksen kyvykkyyttä heikoksi arvioivien osuus lisääntyi kahdeksan prosenttiyksikköä viime vuoden kesäkuusta.
28 prosenttia arvioi hallituksen kyvykkyyden melko hyväksi tai erittäin hyväksi, 16 prosenttia suhtautui asiaan neutraalisti.
Tutkimuksen mukaan hallitus-oppositio-asetelma heijastuu arvioissa maan hallituksen pätevyydestä. Selvä enemmistö eli 64 prosenttia hallituspuolueiden kannattajista arvioi hallituksen kyvyn erittäin tai melko hyväksi. Sen sijaan oppositiopuolueiden kannattajista 78 prosenttia koki hallituksen kyvykkyyden melko huonoksi tai erittäin huonoksi.
Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksen toteutti Verian. Tutkimukseen haastateltiin reilua tuhatta täysi-ikäistä suomalaista huhtikuussa. Virhemarginaali oli suurimmillaan kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.