Joensuun Vehkalahteen eksyneet erauskarhut on nyt syytä jättää rauhaan, riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja sanoo.
Ilkka Ritvanen,
Marja-Liisa Kämppi
Rääkkyläläisen Jarkko Käyhkön työmatka sai yllätyskäänteen varhain keskiviikkoaamuna. Hän oli jo lähellä työpaikkaansa Joensuun Penttilässä, kun Vehkalahden kohdalla tien vierellä näkyi liikettä.
– Hetken mietin, että on siinä isoja koiria. Tunnistin ne kuitenkin pian karhuiksi, hän sanoo.
Käyhkö ehti ottaa puhelimellaan videon karhujen tien ylityksestä. Tiellä liikkui muitakin autoja. Kaikki huomasivat karhut ja hidastivat vauhtiaan.
Käyhkö on nähnyt karhuja aikaisemminkin. Nyt ympäristö oli kuitenkin poikkeuksellinen.
– Tähän asti olen nähnyt niitä luonnossa, mutta en ennen taajamassa.
Suurpetohavainto ei muuta Käyhkön työmatkarutiineja. Hän ei jatkossakaan pelkää karhuja.
– Ei niitä varmaan joka päivä näe. Antaa nallejen juosta vain. Toivotaan, että ne pääsevät äkkiä metsään.
Nuoret karhut usein pihoilla
Havaintojen perusteella karhut ovat erauspentuja eli toissa talvena syntyneitä karhuja, jotka niiden emo on vieroittanut. Ihmisen lähelle eksyy tavallisesti juuri nuori, kokematon karhu.
– Karkotustapauksissa kyseessä on harvemmin iso karhu, sanoo Joensuun seudun riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja ja suurriistavirka-apuyhdyshenkilö Timo Hattunen.
SRVA avustaa poliisia suurriistaan liittyvissä tehtävissä, kuten pihakarhujen karkottamisessa.
Tänä vuonna karhuilla ei ole erityistä syytä hakeutua ihmisen läheisyyteen, sillä marjasato on ollut hyvä. Hattunen arvelee, että karhut ovat saattaneet päätyä Vehkalahteen sattumalta tai esimerkiksi omenoiden perässä.
Myös erauspentu voi olla vaarallinen
Hattusen mukaan nyt olisi tärkeää antaa karhujen rauhoittua ja poistua omia aikojaan alueelta. Karhuja ei kannata missään nimessä lähteä etsimään, jotta ne eivät ahdistu lisää.
– Jos se päättää hyökätä ihmisen kimppuun, niin se on todella vaarallinen, Hattunen sanoo.
Hän uskoo, että Joensuun karhuvierailun taustalla vaikuttaa myös karhunmetsästyksen raju väheneminen. Tänä vuonna karhuja ei metsästetä koko eteläisessä Suomessa, sillä harvoista myönnetyistä luvista valitettiin ja hallinto-oikeus laittoi ne täytäntöönpanokieltoon. Metsästys jäi kokonaan väliin myös toissa vuonna.
– Jos karhu pysyy yhtä tiukasti suojeltuna, niin karhuhavaintoja tulee taajamissa lisää, Hattunen sanoo.