Kaikki lähti pelikoneista.
Ja päätyi koukkuun sekä kymmenien tuhansien eurojen menetykseen.
Kati, 36, tuli riippuvaiseksi nettipelaamisesta.
Hän klikkasi ja klikkasi, lisää euroja peliin, eikä saanut rauhaa.
Kati aloitti pelaamisen heti aamulla herättyään ja jatkoi sitä iltaan asti, jopa töissä. Puhelimen pelikasino välkkyi näppäimistön edessä, kun muut luulivat hänen tekevän töitä.
– Mä tein sitä työpaikalla jatkuvasti, ja mä tein sitä iltaisin myöskin hyvin paljon, Kati sanoo.
Katin nimi on muutettu asian arkaluontoisuuden vuoksi. Henkilöllisyys on toimituksen tiedossa.
Nettipelaaminen sai vähitellen yliotteen kaikesta muusta.
– Se oli aika inhottavaa aikaa. Mä elin ikään kuin semmoista kaksoiselämää. Oli yksi minä, joka huolehtii töistään, kotielämästä ja harrastuksista. Ja sitten oli se pelaaja-minä siellä taustalla.
Riippuvuuksien hintalappu työpaikoille valtava
Erilaisten riippuvuuksien määrä kasvaa, ja yksi syy on kuormittava työelämä, sanoo A-klinikkasäätiön toimitusjohtaja Hannu Jouhki.
Tähän myös työpaikoilla pitäisi herätä. Jouhki toteaa, että riippuvuuksien vaikutukset työelämään ovat paljon laajempia kuin tähän asti on ymmärretty.
Alkoholin aiheuttamien haittojen on arvioitu maksavan suomalaisille työpaikoille noin 500 miljoonaa euroa vuodessa, mutta todellinen summa on huomattavasti suurempi.
– Kun mukaan lasketaan huumeet, digiriippuvuudet, rahapelaaminen ja muut toiminnalliset addiktiot, puhutaan jo miljardiluokan kustannuksista, Jouhki sanoo. Hän on vastikään väitellyt riippuvuuksista tohtoriksi.
Uudenlaiset riippuvuudet näkyvät työpaikoilla
Alkoholiongelmaan osataan jo työpaikoilla suhtautua vakavasti. Nyt rinnalle ovat nousseet uudemmat ilmiöt.
Esimerkiksi juuri rahapelaaminen pysyy usein piiilossa.
Nettikasinot ja vedonlyöntisovellukset kulkevat taskussa ja tietokoneella, ja riippuvuus syö työaikaa ja keskittymiskykyä – kuten kävi Katillekin.
– Ihmisen mieli ja fokus ovat koko ajan pelissä, jos riippuvuus on kehittynyt. Samalla huoli läheisten ongelmista vie voimavaroja, Jouhki kuvaa.
Myös sosiaalinen media koukuttaa yhä useampia.
– Eiväthän aikuisetkaan ole suojassa. Kun työ ei etene, some on aina lähellä. Siellä voi huomaamatta kulua kolme varttia, Jouhki toteaa.
Riittämättömyyden tunne sai pelaamaan
Katilla nettipelaaminen sai vähitellen yliotteen kaikesta muusta.
– Lopetin välillä kun säikähdin summia, mutta aina retkahdin uudelleen, Kati kertoo.
Ratkaiseva hetki tuli eräänä päivänä työpaikan tietokoneen äärellä.
– Mä olin pelannut mun viimeiset rahat, ja silloin se iski: tää oli tässä. Mä en pysty tähän enää, tän pitää loppua.
Kati kirjoitti peliongelmaisia auttavan Peluurin chattiin ja sai sen kautta apua. Lääkäri diagnosoi peliriippuvuuden, masennuksen ja ahdistuneisuushäiriön. Nyt hän auttaa Pelirajaton-vertaistuessa.
Työpaikalla Katin tunnustus otettiin ensin vastaan järkytyksenä, mutta työnantaja suhtautui lopulta ymmärtäväisesti.
– He näkivät minut ihmisenä, eivät vain työntekijänä. Se merkitsi paljon, Kati sanoo.
Hän toteaa, että peliriippuvuus on erityisen vaikea asia, koska se ei näy ulospäin.
– Olin kuin tyhjä kuori. Tein kaikki velvollisuuteni, jotta pääsisin taas pelaamaan. Nyt kun olen toipunut, tajuan vasta, millainen ihminen olin silloin.
Yhdeksi syyksi pelaamiseen Kati sanoo riittämättömyyden tunteen.
– Yritin tehdä enemmän kuin mihin pystyin ja tavallaan koin, että mä hukun siihen kaikkeen ja se pelaaminen oli keino tuoda helpotusta mun elämään.
Kaisa vaihtoi työtä ruokariippuvuuden vuoksi
Sosiaalialalla työskentelevä 45-vuotias Kaisa kärsi riippuvuudesta syömiseen.
Hänenkin nimensä on muutettu asian arkaluontoisuuden vuoksi.
Kaisan riippuvuus ruokaan alkoi jo lapsena, mutta työelämässä se nousi uudelleen pintaan.
Stressi ja univaikeudet saivat hänet hakemaan herkkuja töiden jälkeen.
– Työpäivän aikana söin liian vähän ja illalla ahmin. Se teki olosta entistä pahemman. Stressi ja riittämättömyyden tunne laukasivat syömisen.
Kaisa kuvaa, kuinka työtilanteiden hallitsemattomuus ja epäselvät odotukset lisäsivät kuormaa. Riippuvuuksien tunnistaminen vaikutti jopa siihen, että hän vaihtoi alaa ja työpaikkaa.
Vasta toipumisen myötä hän alkoi opetella rajoja ja kommunikaatiota esihenkilön kanssa.
– Opin, että omien rajojen tunnistaminen vaikuttaa kaikkeen, myös siihen, miten oirehdin ruoan kautta.
Kolmekymppisenä Kaisa hakeutui vertaistukeen, mikä on auttanut hallitsemaan riippuvuutta.
– Sain ymmärrystä ja ystävyyden, joka auttoi. Opin, ettei täydellistä ruokavaliota ole, vaan tärkeämpää on riittävän hyvä syöminen ja itsemyötätunto.
Nykyään Kaisa syö säännöllisesti, priorisoi unta ja välttää ultraprosessoitujen herkkujen hamstraamista. Hän puhuu kokemuksestaan avoimesti pienessä työyhteisössään.
– Ruokariippuvuutta on vaikeampi käsitellä työpaikoilla kuin alkoholia, koska ruoka on osa jokaisen arkea. Mutta juuri siksi siitä on tärkeää puhua. Apua saa esimerkiksi Toimiva ry:stä.
Aivodoping ja itseoptimointi kasvavat
Sekä Kaisalla että Katilla addiktiota pahensivat työelämän paineet.
A-klinikkasäätiön Jouhki tunnistaa ilmiön.
Uudeksi kasvavaksi ilmiöksi Jouhki nostaa aivodopingin eli lääkkeiden tai muiden valmisteiden käytön keskittymisen ja suorituskyvyn parantamiseksi.
– Kyse ei ole mielihyvästä, vaan paineesta suoriutua paremmin. Ajatellaan, ettei pärjää ilman lääkkeitä, Jouhki sanoo.
Ilmiö liittyy Jouhkin mukaan laajempaan trendiin, jossa omaa kehoa ja mieltä pyritään jatkuvasti tehostamaan: lääkkeillä, esteettisillä toimenpiteillä tai täydellisyysihanteilla, joita sosiaalinen media ruokkii.
Alkoholin haitat tunnistettiin työelämässä vasta vuosikymmenten jälkeen. Jouhkin mielestä samanlaista ymmärrystä tarvitaan nyt uusista riippuvuuksista.
– Työelämä on kognitiivisesti kuormittavaa, ja paine näkyy addiktioina. Työpaikoilla on tärkeä rooli ilmiön tunnistamisessa ja puheeksiotossa, hän sanoo.
Jouhki muistuttaa, että nyky-yhteiskunta itsessään lisää riippuvuuksia. Teknologia on läsnä kaikkialla, markkinatalous kannustaa optimointiin ja kasvokkain tapahtuva yhteisöllisyys on vähentynyt.
– Moni tuote ja palvelu perustuu siihen, että vietämme sen parissa mahdollisimman paljon aikaa. Se on liiketoimintamielessä ymmärrettävää, mutta seuraukset ihmisten hyvinvoinnille on syytä ottaa vakavasti, Jouhki sanoo.
