Kun Maarit Yli-Korpula sai viime elokuussa varmistuksen manchesteriläisen suosikkibändinsä paluusta, hän ei tiennyt, miten päin olisi.
Lontoossa asuva suomalainen Oasis-fani oli toisen lempiyhtyeensä Blossomsin keikalla Manchesterissa.
Soiton päätyttyä festarilavan screenille heijastettiin päivämäärä 27.8.2024 ja kellonaika 8.00.
Blossomsin keikan aikana saatujen vihjeiden sekä aiemman huhumyllyn perusteella tuntui selvältä, että monien Oasis-fanien unelmasta tulisi totta. Liam ja Noel Gallagherin yhtye julkistaisi tuolloin paluunsa.
Myöhemmin on varmistunut, että Oasis todellakin palaa 16 vuoden tauon jälkeen ja tekee nyt alkavan kiertueensa aikana yhteensä yli 40 keikkaa eri puolilla maailmaa.
– Ajattelin, että ei ole todellista, kun se pamahti ruudulle. Olin vain maassa ja pitelin päätäni, Yli-Korpula muistelee.
Yli-Korpulan ystävä onnistui ikuistamaan tilanteen:
Suomalaisfanit pääsevät sisään ensimmäisten joukossa
Parhaillaan Yli-Korpula jonottaa siskonsa Katri Willmanin kanssa Oasiksen ensimmäiselle paluukeikalle Walesin pääkaupungissa Cardiffissa.
Siskokset menivät paikan päälle stadionille kuuden aikaa aamulla. Aiemmin saapuneita faneja oli vain parikymmentä.
Pian varmistui, että he pääsevät sisään Principality Stadiumille ensimmäisten joukossa.
– Meidät siirrettiin tänne portti ykköselle, josta porukka pääsee ensimmäisenä sisään lavan etuosaan. Sinne otetaan yhteensä neljäsataa ihmistä, puhelimitse tavoitettu Katri Willman iloitsi aamupäivällä.
Paikallisia oli saapunut stadionille aamusta vain vähän. Maarit Yli-Korpula on huomannut, että Isossa-Britanniassa keikkakulttuuri on yhteisöllisempää kuin muualla.
– Täällä mennään isolla porukalla pubiin ja sitten yhdessä keikalle. Ei ole pakosti niin tärkeää, että päästään lavan eteen ja ollaan lähellä artisteja.
Faneja paikan päällä eri puolilta maailmaa
Siskokset ovat tutustuneet tuntikausien odottelun aikana moniin kanssajonottajiin.
Paikan päällä on porukkaa eri puolilta maailmaa.
– Japani, Kiina, Meksiko, Argentiina, Ecuador, Peru, Willman luettelee tapaamiensa ihmisten kotimaita.
Yli-Korpula on saanut hiukan auktoriteettiasemaa kotikaupunkinsa Lontoon takia.
– Kanadasta saapunut fani ei ole käynyt isoissa konserteissa. Hän mietti, missä pitäisi jonottaa ja kannattaisiko ylipäänsä pyrkiä lavan lähelle. Kerroin, millaisia stadionkonserttien seisoma-alueet yleensä ovat ja mitä siellä tapahtuu. Sanoin, että meno voi käydä välillä villiksi.
Kanadalainen innostui kuulemastaan.
– Totesin hänelle, että tässä jonottaminen on best shot, paras mahdollisuus, päästä eteen, mutta takuuta ei ole.
Sisarrakkaus voittaa vihan
Oasis hajosi vuonna 2009, kun veljesten Liam ja Noel Gallagherin välillä pitkään kytenyt riita kärjistyi Pariisissa festivaalin backstagella.
Liam heitti Noelia luumulla ja Noel hajotti yhden Liamin kitaroista.
Sosiaalinen media teki tuolloin kovaa nousua. Maarit Yli-Korpula luki pysäyttävät uutiset lempibändinsä hajoamisesta silloisesta Twitteristä.
– Vähän noloa sanoa, mutta itkin yön läpi. Kaverit laittoivat seuraavana päivänä viestiä, että olenko ok, kun mitään ei tytöstä kuulunut.
Nyt Gallagherien välit ovat sellaiset, että veljekset voivat nousta taas samalle lavalle. Paluukiertueen järjestelyt ovat tosin tarkkaan harkittuja, jotta veljesriidat eivät puhkeaisi uudelleen.
Yleisössä lienee Katrin ja Maaritin tapaan muitakin eläviä todisteita siitä, että sisarusten välillä voi vihanpidon sijaan olla rakkautta ja hauskanpitoa.
Yksi arka kysymys on päivän teeman hengessä pakko nostaa esiin.
Kumpi on kovempi Oasis-fani, Katri vai Maarit?
– Haluan kyllä sanoa, että minä, koska olen vanhempi ja Katri tutustui Oasikseen minun kauttani, Maarit Yli-Korpula nauraa.
Sovitaan niin.