Palvelualojen ammattiliiton PAMin ja Kaupan liiton neuvottelut jatkuvat sunnuntaina valtakunnansovittelija Anu Sajavaaran vetäminä.
PAM on julistanut lakon alkavan kaupan logistiikan alalla maanantaiaamuna ja myymälöissä keskiviikkona. Logistiikan puolen lakon on määrä kestää torstaiaamuun ja myymäläpuolella lauantaiaamuun asti.
Jos työriitaan ei saada ratkaisua ennen lakkojen alkamista, lakot toteutuvat. PAM kertoo tiedottavansa lakkojen mahdollisesta alkamisesta sunnuntain aikana.
Lakkojen piirissä on PAMin mukaan yhteensä noin 70 000 työntekijää ja esihenkilöä. Toimipaikkoja lakon piirissä on noin 3 000.