Ehdotusta kannatti 62 edustajaa ja vastusti 40. Määräenemmistö jäi 15 äänen päähän.
Evankelis-luterilainen kirkko ei ota käyttöön kahta rinnakkaista avioliittokäsitystä. Ehdotus ei saanut torstaina taakseen kirkolliskokouksen äänestyksessä vaadittua 3/4 määräenemmistöä.
Ehdotusta kannatti 62 edustajaa ja vastusti 40. Määräenemmistö jäi 15 äänen päähän. Rinnakkaisessa avioliittokäsityksessä kirkko olisi hyväksynyt sekä miehen ja naisen että kahden henkilön välisen avioliiton.
Rinnakkainen avioliittokäsitys olisi tarjonnut kompromissin, jossa seurakunnat olisi velvoitettu vihkimään myös samaa sukupuolta olevia pareja. Papeille ja kanttoreille olisi varattu mahdollisuus kieltäytyä toimituksesta omantunnonsyistä.
Nyt nykykäytäntö pysyy ennallaan eli samaa sukupuolta olevien parien vihkiminen mahdollistuu niin sanottujen sateenkaaripappien toimesta.
Esitystä vastaan äänestänyt kirkolliskokousedustaja Heikki Holma Oulun hiippakunnasta kertoo, että asioista puhuttiin kokouksessa hyvässä yhteishengessä.
– En näe tässä asiassa taistelua, eikä kirkolliskokouksessa näy tulehtumisen merkkejä, ei edes haavaa.
Arkkipiispa Tapio Luoma kiittikin äänestyksen jälkeen kirkolliskokousta siitä, että asiaa käsiteltiin maltillisesti. Itse hän kannatti piispankokouksen ehdotusta.
Tiistaina hän kertoi Ylelle uskovansa, että ehdotus palaa kirkolliskokouksen pöydälle aina uudestaan ja uudestaan, kunnes se menee läpi niin kuin muissakin Pohjoismaissa.
– Olen vakuuttunut siitä, että myös Suomessa samaa sukupuolta olevien parien kirkollinen vihkiminen on mahdollista ennen pitkää.
Näkymät puoltavat äänienemmistön löytymistä
Esityksen puolesta äänestänyt Suvi Routasalo Turun arkkihiippakunnasta lohduttautuu kokouksen lopputuloksesta huolimatta ajatuksella, että papit voivat edelleenkin halutessaan vihkiä sateenkaaripareja.
– Kaikissa seurakunnissa näitä vihkimisiä ei tehdä, mutta piispat ovat ottaneet kantaa, että jos vihkii sateenkaariparin, ei siitä tule mitään seurauksia.
Hän toivoo, että rinnakkainen avioliittokäsitys hyväksytään seuraavassa kirkolliskokouksessa.
– Uskon, että se on nykypäivää ja tulevaisuutta.
Myös Heikki Holma on havainnut suunnan olevan sellainen, että tulevaisuudessa vastaava esitys voi jo mennä läpi.
– Vaikuttaa siltä, että kirkossa on huomattavaa painetta mukautua maailman mukaan, josta apostoli Paavali kyllä varoittaa.