Suomalaiseen niittymaisemaan perinteisesti kuulunut kissankello on vähentynyt muutamassa vuodessa merkittävästi.
Maisema- ja ympäristöasiantuntija Milla Siltanen ProAgria Keski-Pohjanmaasta onkin kotimaakuntansa nimikkokukasta huolissaan.
– Se on tällä hetkellä silmälläpidettävä, mutta pelkään, että se jossain vaiheessa luokitellaan jo uhanalaiseksi, jos perinnebiotooppien hoitoon ei saada muutosta.
Monet muutkin kedoilla, niityillä, hakamailla ja metsälaitumilla kasvaneet lajit kuten kissankäpälä, ketoneilikka, ahomansikka, vuokot ja kellot käyvät yhä harvinaisemmiksi.
Yksipuolinen kasvilajisto johtaa yksipuoliseen hyönteislajistoon, joka taas köyhdyttää linnustoa.
Taustalla maatalouden rakennemuutos
Vielä muutama vuosikymmen sitten laiduntavat lehmät ja lampaat pitivät esimerkiksi niityt avoimina yksinkertaisesti syömällä.
Kun perinteinen laidunnus on vähentynyt, monet alueet ovat kasvaneet umpeen. Ensin ne rehevöityvät, sitten tilaa valtaavat aggressiiviset lajit kuten paju ja vieraslajit.
Tilannetta yritetään helpottaa maksamalla tukea maisemanhoidosta. Hoito tarkoittaa käytännössä sitä, että umpeen kasvavia alueita raivataan ja niille tuodaan laiduntamaan eläimiä.
Tuettava pinta-ala on kuitenkin pienentynyt parin viime vuoden aikana tuhansia hehtaareja, kun ei-tukikelpoisia aloja on karsittu joukosta.
Tänä vuonna maisemanhoitosopimusten avulla hoidetaan vajaata 24 000 hehtaaria perinnebiotooppeja ja luonnonlaitumia. Parissa vuodessa alue on pienentynyt kolmanneksen.
Nykyinen alue vastaa 33 000:ta UEFA-vaatimukset täyttävää jalkapallokenttää.
– Ei se ole riittävä. Saisi olla paljon enemmän, sanoo Milla Siltanen ProAgriasta.
Samalla kannalla ovat monet muutkin ministeriöstä lampureihin. Viimeksi huolensa ilmaisi tiistaina eduskunnan ympäristövaliokunta.
Se syyttää tilanteesta Ruokaviraston tiukentunutta tulkintaa ja vaatii, että Suomen pitäisi Ruotsin tavoin sallia jonkin verran tukikelvottomia aloja hoitosopimuksiin, sillä laidunalat ovat mosaiikkimaisia ja kokonaisuudessaan tärkeitä monimuotoisuudelle.
Valtion tavoite onkin lähes tuplata ala seuraavan parin vuoden aikana.
Kuvapari näyttää, miten kunnostus ja laidunnus muuttaa maisemaa.
Lampurille maisemanhoito on tärkeä tulonlähde
Syitä sille, että maisemanhoitoa on vaikea lisätä nopeasti ja yksinkertaisesti, on monta.
Tukea maksetaan EU:n yhteisten sääntöjen mukaan. Siksi alueiden on täytettävä tietyt ehdot.
Kaikki maisemanhoitoalueet on käyty parin viime vuoden aikana läpi – osa ensimmäistä kertaa. Joukosta on karsittu niitä, jotka eivät ole tukikelpoisia: ne eivät esimerkiksi hyödy hoidosta, ovat talousmetsää tai niiden hoitoa on laiminlyöty.
Samalla viljelijöiltä on jouduttu perimään takaisin isojakin tukisummia.
Lohtajalaisen Jokelan tilan liikevaihdosta lähti puolet liikevaihdosta, kun aloja karsittiin.
Viljelijän oikeusturvan takia on tärkeää, että sopimuksiin sisällytetään vain sellaisia alueita, jotka täyttävät sopimuksen edellytykset, sanoo maa- ja metsätalousministeriön neuvotteleva virkamies Heini Lehtosalo.
– Viljelijä on vastuussa siitä, mitä alueita sopimuksiin sisällytetään ja häneen kohdistuvat myös mahdolliset seuraamukset.
Suurimmat leikkaukset on tehty luonnonlaitumista. Kohteet ovat voineet Lehtosalon mukaan olla monimuotoisuuden kannalta arvokkaita, mutta EU-säädösten vaatimukset eivät silti aina täyty.
Lampurin näkökulmasta tilanne on toinen. Sopimus sallii sen, että alueen sisällä on alle aarin kokoisia, esimerkiksi kivikkoisia ei-tukikelpoisia aloja. Tukea niistä ei saa, vaikka niiden aitaaminen eläinten ulottumattomiin ei ole kannattavaa.
– Käytännössä saattaa olla, että hoidamme ilmaiseksi hehtaarien edestä aluetta, josta ei saa tukea, sanoo lohtajalainen lampuri Janne Jokela.
Nautatiloilla on enemmän muitakin tulonlähteitä, mutta lampureille maisemanhoito on erittäin tärkeä.
– Moni on sanonut, että jos nämä tuet vietäisiin, he lopettaisivat koko homman, sanoo ProAgrian Milla Siltanen.
Joskus työvoimaa ei löydykään
Siltanen perää selkeyttä tukiehtoihin ja muutoksia tarkastuksiin. Kohteita pitäisi tarkastella pidemmällä aikavälillä, sillä laidunnuksen vaikutukset eivät välttämättä näy vuoden aikajänteellä.
– Turhauttaa, kun työ on jo tehty, mutta tuet peritään takaisin. Voi olla, ettei eläintenpitäjä uskallakaan enää hakea maisemanhoitotukea.
Aina laiduntavien lammasten kysyntä ja tarjonta eivät toisaalta kohtaa: eläimet ovat liian kaukana kohteista, niitä ei ole tarpeeksi tai viljelijällä ei ole varaa kuljettaa niitä kohteeseen.
Eläinten kuntoa on myös seurattava ja esimerkiksi pedoilta suojaamisesta pitää huolehtia.
Näin maisema muuttui eräässä kohteessa laidunnuksen myötä.
