Jäsenmaa voisi lähettää kolmannen maan palautuskeskukseen kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneen henkilön.
STRASBOURG EU haluaa tehostaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden henkilöiden paluuta lähtömaahan.
Yhtenä keinona komissio esittää EU:n ulkopuolisiin kolmansiin maihin perustettavia palautuskeskuksia.
Palautuskeskuksiin voitaisiin lähettää henkilöitä, jotka ovat saaneet viimeisen palautuspäätöksen eli heidän asiansa on loppuunkäsitelty Euroopan unionin alueella. Valituksen ja oikeusprosessit on käyty läpi.
Ensisijainen vaihtoehto on edelleen vapaaehtoinen paluu omaan kotimaahan, mihin EU antaa myös tukea.
– Usein vapaaehtoista paluuta voidaan vauhdittaa sillä, että vaihtoehtona on pakkopalautus tai palautuskeskus, EU-komission varapuheenjohtaja Henna Virkkunen sanoo Ylen haastattelussa.
Hän esitteli medialle komission esitystä palautusasetuksesta yhdessä sisä- ja muuttoliikeasioista vastaavan komissaarin Magnus Brunnerin kanssa. Virkkusen salkkuun kuuluu myös maahanmuutto.
Jäsenmaat voivat halutessaan tehdä sopimuksen palautuksista kolmannen maan kanssa. Maan pitää Virkkusen mukaan täyttää ihmisoikeuksiin liittyvät velvoitteet ja standardit.
Komissio ei neuvottele sopimuksia mutta seuraa ja arvioi sopimuksia ja keskusten toimintaa.
Virkkunen ei maininnut, mitkä maat voisivat olla kiinnostuneita palautuskeskuksista.
Ei mikään Ruanda-malli
Palautuskeskuksilla on paha kaiku. Britannia kaavaili keskuksia Ruandaan, mutta maan korkein oikeus ei mallia hyväksynyt.
Myös Italian yritykset siirtää turvapaikanhakijoita Albaniaan törmäsivät maan oikeuslaitokseen. Kansalaisjärjestöt ovat moittineet malleissa muun muassa turvapaikanhakijoiden oikeuksien unohtamista.
EU:n suunnitelma eroaa komissaarien mukaan Ruandan mallista sekä Italian ja Albanian sopimuksesta. Näissä molemmissa turvapaikkahakemuksen käsittelyä odottavia ihmisiä on pyritty siirtämään muihin maihin.
EU:n mallissa siirretään henkilöitä, jotka ovat saaneet oikeudellisesti sitovan lopullisen päätöksen Euroopan unionista.
– He ovat laittomasti Euroopan unionissa, heidän asiansa on loppuunkäsitelty, Virkkunen painottaa.
Virkkunen korostaa, että palautuksiin tulee esityksessä yksi eurooppalainen malli.
– Nyt meillä on 27 erilaista tapaa hoitaa palautuksia, ja meidän lainsäädäntömme on lähes kahdenkymmenen vuoden takaa.
Jatkossa yhdessä maassa saatu eurooppalainen palautuspäätös olisi voimassa koko EU:ssa.
Tällä hetkellä vain kaksikymmentä prosenttia kielteisen päätöksen saaneista pystytään palauttamaan. Henkilöt siirtyvät EU-maasta toiseen ja katoavat usein kokonaan.
Palautuksiin määritellään myös tarkemmin käytäntöjä, päätöksen toimeenpano ei välttämättä olisi vain poliisin kontolla kuten nykyään.
”Tyynnytellään äärioikeistoa”
Ehdotus palautuskeskuksista keräsi heti laajaa arvostelua.
Esimerkiksi Vihreiden europarlamentaarikko, ruotsalainen Alice Bah Kuhnke piti EU:n ulkopuolisia palautuskeskuksia epärealistisina ja kalliina veronmaksajille. Lisäksi ne lisäisivät hänen mukaansa ihmisten kärsimystä.
– Palautuskeskukset eivät ratkaise maahanmuuton ongelmia, ne ovat lähinnä populismia, jolla tyynnytellään äärioikeistoa. Kaikki aiemmat yritykset toteuttaa vastaavia malleja ovat epäonnistuneet ja johtaneet heikossa asemassa olevien ihmisten oikeuksien loukkaamiseen.
Etsintä- ja pelastusjärjestö Sea-Watchin viestintäpäällikkö Giulia Messmer totesi, että palautuskeskukset ovat jälleen yksi tapa rangaista maahanmuuttajia. Hänen mukaansa tulijoille tarvittaisiin turvallisia reittejä, ei rajuja yrityksiä viedä siirtolaisilta oikeuksia.