Suojeluohjelmista hyötyvät muun muassa uhanalaiset, hitaasti lisääntyvät lajit.
Korkeasaareen on syntynyt tänä vuonna useita poikasia, jotka ovat merkittäviä uhanalaisten lajien suojeluohjelmille, kertoo Korkeasaaren eläintarha.
– Korkeasaaren lajeista 40 kuuluu eläintarhojen yhteisiin suojeluohjelmiin, joilla ylläpidetään elinvoimaista tarhakantaa. Lajeista jo seitsemällä lisääntyminen on onnistunut alkuvuoden aikana. Suojeluohjelman lajikoordinaattori päättää minne poikaset muuttavat aikuistuttuaan, kertoo Korkeasaaren kuraattori Hanna-Maija Lahtinen.
Kevään ensimmäinen poikanen oli maaliskuun alussa kuoriutunut partakorppikotka, joka palautetaan luontoon. Sen sijoituspaikka on eteläisen Ranskan vuoristoalueella, Grands Caussesin kansallispuistossa, jonne siirrettiin tänä kesänä kolme eläintarhoissa kuoriutunutta partakorppikotkaa.
Korkeasaaren mukaan tarkoituksena on vahvistaa Euroopan alueella vaarantuneen lajin Alppien ja Pyreneiden välistä populaatiota.
Tällä hetkellä naaraspoikanen on vuorenjyrkänteellä sijaitsevassa keinopesässä tšekkiläisen eläintarhan samanikäisen koiraslinnun kanssa. Partakorppikotka lisääntyy hitaasti, minkä vuoksi se hyötyy erityisen paljon luontoonpalautuksista.
Metsäpeuroille syntyi toukokuussa neljä vasaa, jotka pääsevät mukaan ensi vuonna Suomessa alkavaan suojeluhankkeeseen. Metsähallituksen Eräpalveluiden koordinoima seitsenvuotinen hanke on jatkoa edelliselle EU:n tukemalle suojeluhankkeelle. Silloin metsäpeura palasi alkuperäisille elinalueilleen Seitsemisen ja Lauhanvuoren kansallispuistoihin.
Poikasia ovat saaneet myös muun muassa pikkumangustit, preerikot, suokukot sekä patagonianaratit.