”Hukkuneet olivat toisiinsa takertuneita ja lisäksi pahasti jäykistyneitä”, uutisoitiin vuonna 1964. Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajan mukaan tästä tulisi nyt langettava.
Rauman Kuuskajaskarin linnakkeessa oli alkamassa alokastanssiaiset joulukuussa 60 vuotta sitten. Puolustusvoimien kuljetusvene K-8 oli viemässä nuoria juhlijoita saarelle, kun se törmäsi reissultaan palaavaan hinaajaan. Aluksessa oli 41 ihmistä.
Vene kaatui. 28 nuorta hukkui.
Miten traagista uutista käsiteltiin mediassa tuohon aikaan?
Pohdimme nyt, miten journalismin etiikka on muuttunut vuosikymmenten aikana. Suuronnettomuuden uutisointi 1960-luvulla näyttää nykysilmin katsottuna roisilta: näkyy kuolleiden ruumiinjäseniä ja toimittajat kuvaavat tapahtumia jopa julmalla tavalla.
– Tämä ei enää menisi läpi. Langettava voisi tulla epähienotunteisesta uutisoinnista, arvioi Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Eero Hyvönen.
Etiikka on kiinnostavaa, koska siinä on monia ulottuvuuksia.
– Pitää kuitenkin välttää linjanvetoa, että olisi vain yksioikoisen hyviä tai huonoja ratkaisuja, Hyvönen korostaa.
Nyt ei siis jaeta tuomioita, vaan pohditaan.
Kuolleen käsi kuvassa
Kuvassa kuolleen kädet ovat ristissä. Kuvatekstin mukaan uhri on siis ennen kuolemaansa ristinyt kätensä.
– Journalistinen teho on jyrännyt hienotunteisuuden, Hyvönen arvioi.
Mitä pidempi aika alku-uutisoinnista on kulunut, sitä vähemmän on perusteluja näyttää rajuja uutiskuvia.
– Alun jälkeen alkaa helposti tuntua, että tarkoituksena ei olekaan halu näyttää, mitä on tapahtunut, vaan uhrien esittelyllä mehustellaan.
Otsikossa naarattavan nimi
Hukkunutta miehistöön kuulunutta tykkimiestä naarattiin pitkään. Otsikoissa oli hänen nimensä. Eero Hyvönen muistuttaa lähiomaisten tunteista.
– Vainajalla ei lain mukaan ole samanlaista yksityisyydensuojaa kuin elävillä, mutta omaisia pitää suojella.
Uutiset kuvailevat myös yksityiskohtia uhreista.
Vainajien siirtäminen ulos veneestä ja pinnalle oli varsin vaikea operaatio, sillä hukkuneet olivat toisiinsa takertuneita.
Turun Sanomat 10.12.1964
– Toimittaja haluaa kertoa näyn, joka häntä on kohdannut. Moni on lisännyt myös runollisuutta tekstiin, Hyvönen sanoo.
Nykypäivänä Julkisen sanan neuvosto ei tavallisesti puutu tyyliin.
– Ovathan nuo yksityiskohdat hyvin tahdittomia.
Kuvagalleria kuolleista
Uhreista julkaistiin kattavia kuvagallerioita.
Miltä se tuntuu nyt?
– Isoissa onnettomuuksissa tai rikoksissa uhrit voivat muuttua numeroksi. Inhimillisyys vaimenee. Murhaaja saa enemmän huomiota kuin uhri, Eero Hyvönen sanoo.
Hän vertaa tilannetta brittimedian uutisointiin.
– Siellä myös laatulehdistö kertoo uhreista ja heidän elämästään.
Rikosuutisoinnissa tärkeä ulottuvuus on uhrin suojeleminen. Toisaalta Hyvönen muistuttaa, että tällaisissa tilanteissa kuvat saadaan usein omaisilta. Silloin lähipiiri on hyväksynyt kuvagallerian.
Runollisessa tekstissä hukkuvat neitokaiset
Eero Hyvönen arvioi tekstilainauksia. Osassa puhutaan uhreista neitokaisina.
Yhteysvene K-8 nousi eilen illansuussa jykevän telakkanosturin hitaasti ja varoen nostamassa esiin hyisestä merestä. Ja sen mukana nousi pinnalle kymmenen onnettomuuden uhrin ruumiit – kaikki nuoria tyttöjä, joiden tanssiaismatka viime tiistai-iltana oli lyhyen epätoivoisen kamppailun jälkeen päättynyt kolkkoon kuolemaan meren pohjassa.
Turun Sanomat 11.12.1964
Nuorten uhrien elämä on päättynyt aikaisin.
– Empatia on silti jäänyt värikynän jalkoihin. Toimittajan taiteellinen kunnianhimo on vienyt voiton.
”Saattojoukko Jumalan edessä”
Hautajaisuutinen on tehty 1960-luvun yhtenäiskulttuurin aikana. Uskonnon asema oli silloin erilainen.
Eero Hyvönen arvioi uutisoinnissa korostuvan, että journalismi on aina ympäröivän yhteisön ja ajan tuote.
Sen mykistämänä hiljentyi monituhantinen saattojoukko Jumalan eteen. Hänen, jonka ääni on peruuttamattomasti jälleen kerran on kaikunut halki Pohjanlahden armottoman myrskyn.
Länsi-Suomi 21.12.1964
