Paavi Fransiscus puhui rauhan puolesta ja puolusti heikkoja, Pyhän Marian katolisen seurakunnan jäsenet kertovat.
- Juha-Matti Mäntylä
- Petteri Lindholm
Helsinginseudun katoliset kokoontuivat toisen pääsiäispäivän messuun haikeissa tunnelmissa. Moni yllättyi kuultuaan aamulla paavi Franciscuksen kuolemasta.
Paavin esiintyminen Vatikaanin pääsiäisjuhlallisuuksissa oli antanut esimerkiksi Obinna Josephille luottamusta siihen, että katolisen kirkon johtajan terveyshuolet olisivat väistymässä.
– Vielä eilen näin hänet uutisissa, kun hän tapasi seurakuntaa Pietarin kirkossa. Olin todella iloinen. Ajattelin, että paavi on palannut ja näyttää vahvalta. Siksi aamun uutiset olivat aikamoinen shokki, vantaalainen Joseph kertoo.
Samoin tilanteen koki Kanadasta Suomeen muuttanut Andy Bassuday.
– Olin täysin shokissa. Eilen näimme hänet tervehtimässä ihmisiä parvekkeella ja kulkevan ihmisten joukossa, Bassuday sanoo.
– Toki tiesimme että hän oli ollut sairaalassa ja hänellä oli ollut vaikeita aikoja.
Julkinen esiintyminen oli antanut myös Eizle Jean P. Magbagille toivoa siitä, että paavi olisi tervehtymässä.
– Näimme hänet pääsiäismessussa ja hän näytti olevan kunnossa. Mutta aamulla näimme uutiset. Siksi olemme nyt surullisia.
Kaikki puhuvat tänään edesmenneestä paavista lämpimästi. Joseph muistaa paavin heikompien puolustajana, joka puhui rauhasta niin Ukrainassa, Gazassa kuin Afrikassakin.
– Hän oli rauhan paavi. Lisäksi hän pyrki yhdistämään katolisia ja ortodokseja, jotta he näkisivät olevansa samaa perhettä Kristuksessa.
Bassuday sanoo muistavansa paavi Franciscuksen jopa itsepäisenä uskonnollisena johtajana – joka edisti tärkeänä pitämiään asioita.
– Hän oli kansan paavi ja toimi aina kansan puolesta. Sellaisena tulemme hänet aina muistamaan.
Se on johdatusta
Vantaalainen Petri Muinonen uskoo, että kirkko löytää uuden hyvän paavin.
– Elämme aikaa, jolloin maailma tarvitsee henkilön, joka puhuu rauhan ja ihmisoikeuksien puolesta. Ja olen luottavainen, että kirkko löytää oikean henkilön.
Johannes Paavali toisen kaudella katolisuuteen kääntynyt Muinonen kokee, että jokainen paavi on tuonut kirkkoon jotain uutta. Siksi hän uskoo, että paavi Franciscuksenkin kuolema juuri nyt on osa jumalan johdatusta.
– Olen todella iloinen, että olen voinut elää katolisena hänen paaviutensa aikana.
Alkamaisillaan on Pyhän Marian katolisen seurakunnan englanninkielinen messu, joten paikalle kokoontuu paljon ihmisiä, jotka ovat muuttaneet Suomeen jostain muualta.
Isä Rafal Czernian sanoo tilaisuudessa olevan läsnä kaksi hyvin erilaista vahvaa tunnetilaa. Paavi on kuollut – mutta toisaalta tilaisuuden alussa kastetaan pieni lapsi seurakunnan jäseneksi.
Elämä jatkuu.