Opetusvastaanottoa testataan Kuopion yliopistollisessa sairaalassa marraskuuhun saakka. Ensi vuonna toiminta jatkuu osana sairaalan palvelutuotantoa.
Kuopion yliopistollisen sairaalan uusi opetusvastaanotto OSMO on aloittanut vilkkaasti.
Kyseessä on uudentyyppinen käytännön harjoittelu. Lääketieteen ja sosiaali- ja terveysalan opiskelijat arvioivat potilaiden hoidon tarvetta vastaanotolla yhdessä ohjaavien lääkäreiden ja muun hoitohenkilöstön kanssa.
Opetusvastaanotosta kaavaillaan pysyvää toimintaa. Tavoitteena on, että neljän vuoden kuluttua opiskelijat kohtaavat siellä vuosittain 50 000 potilasta.
Asiakkaan pompottelu vähenee
Opetusvastaanoton ylilääkäri Pekka Mäntyselkä näkee toiminnassa monia hyötyjä.
Hänen mukaansa on hyvä, että opiskelijat voivat suorittaa käytännönharjoittelun lähellä Itä-Suomen yliopistoa ja Savonia-ammattikorkeakoulua.
Opiskelijat pystyvät tekemään yhteistyötä eri sektoreiden välillä ja konsultoimaan eri terveydenhuollon tasojen eli perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä.
Asiakas voi parhaassa tapauksessa saada samalla kertaa lääkärin, sairaanhoitajan, fysioterapeutin, suuhygienistin tai vaikka ravitsemusterapeutin palveluja.
– Jos opiskelija tarvitsee toisen ammattilaisen näkemystä, se pystytään järjestämään joustavasti ilman asiakkaan pompottelua tai byrokratiaa, sanoo Mäntyselkä.
Mäntyselkä korostaa, että tavoitteena on testata ja tutkia uusia toimintamalleja, joita voidaan hyödyntää koko Pohjois-Savon hyvinvointialueella.
– Tällä pyritään vastaamaan nykyajan työelämän tarpeisiin, ja siihen minkälaista hoitoa ja toimintaa sosiaali- ja terveydenhuollossa tarvitaan ja minkälaiselle opetukselle on tarve.
Mäntyselän mukaan muualla Suomessa ei ole näin laajaa opetusta, jossa eri alat toimivat yhdessä.
Asiakkaiden ja opiskelijoiden kokemukset positiivisia
Kuopiolainen Jorma Koponen oli saanut kutsun vastaanotolle kirjeitse pari viikkoa sitten. Hän oli ilmoittanut, että hänelle sopii opetusvastaanotto.
– Pitäähän meitä preparaatteja olla, joiden kanssa harjoitellaan ja sitä kautta heistä tulee huippuammattilaisia.
Koposen kokemus opetusvastaanotosta oli hyvä.
– En tiennyt, kumpi oli opiskelija, kumpi päälääkäri, kun molemmat tekivät tehtävänsä erinomaisesti.
Viidennen vuosikurssin lääketieteen opiskelija Alli Kokko on ensimmäistä kertaa opetusvastaanotolla:
Opintojen aikana hänellä on ollut useita terveyskeskusjaksoja, joissa on kohdannut potilaita.
– Tosi kivalta tuntuu, että pääosin kaikki asiakkaat ovat olleet hyvällä mielellä ja tietoisia, että tulevat opetusvastaanotolle. Asioita on saatu selviteltyä eteenpäin.
Kokon mielestä on tärkeää, että asiakas kokee tulleensa kuulluksi ja ymmärretään, mitä hän tarkoittaa.
– Välillä pitää salapoliisina onkia jotain asioita selville.
Projektipäällikkö Jutta Kakkinen kertoo, että opiskelijoiden määrä vaihtelee päivittäin.
– Aamupäivisin vastaanotolla on neljä lääketieteen opiskelijaa ja kahdesta neljään hoitotyön opiskelijaa. He tekevät päivässä hoidonarviointeja 20–35 asiakkaalle.
Kymmenen viikkoa kestävän pilotin aikana vastaanotolla hoidetaan noin tuhat asiakasta.
Ensi vuoden alusta toiminta jatkuu osana KYSin palvelutuotantoa.
– Tähtäin on vuodessa 2029, eli silloin toimittaisiin huomattavasti suuremmassa mittakaavassa.
Toiminnan laajentuessa Itä-Suomen yliopiston lääketieteen opiskelijoiden harjoittelu keskitetään KYSille. Nyt harjoittelu on ollut hajautettuna muun muassa Joensuun, Mikkelin ja Jyväskylän sairaaloissa ja terveysasemilla.
Opetusvastaanoton asiakkaat tulevat laajasti Pohjois-Savon hyvinvointialueelta keskistetyn ajanvarausjärjestelmän kautta.

