EVAn mukaan tyytymättömyys on yleistä väestöryhmästä riippumatta.
Suomalaiset antavat heikon arvosanan maamme terveydenhuoltojärjestelmän toiminnalle, kertoo Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA.
Vain alle kolmasosa (31 prosenttia) kokee julkisen terveydenhuollon toimivan hyvin, kun taas yli puolet (54 prosenttia) pitää sen tilaa huonona, käy ilmi EVAn tuoreesta Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVAn mukaan tyytymättömyys on yleistä väestöryhmästä riippumatta. Erityisen kriittisiä ovat kuitenkin ne, jotka kokevat terveytensä huonoksi.
Tyytymättömyys kiteytyy hoitoon pääsyn vaikeuteen: enemmistö eli 58 prosenttia sanoo terveyskeskukseen pääsyn olevan liian hidasta ja lähes kaksi kolmesta eli 63 prosenttia arvioi sairaalahoitoon jonottamisen kestävän liian pitkään
Suomalaiset pitävät terveydenhuoltoa myös eriarvoisena. Vain reilu kolmasosa eli 35 prosenttia arvioi kansalaisten tasa-arvoisuuden terveydenhuollossa toteutuvan hyvin.
Valinnanvapausmalli saa kannatusta
Soteuudistus ei onnistunut tutkimuksen mukaan vahvistamaan luottamusta järjestelmään.
Sen sijaan valinnanvapausmalli, jossa kansalainen voisi valita hoitopaikkansa julkisten ja yksityisten välillä, sai kyselyssä laajaa tukea. Hieman yli puolet kannattaa mallia ja alle kolme kymmenestä vastustaa sitä.
Kyselyn tulokset perustuvat 2 070 henkilön antamiin vastauksiin. Vastaajat edustivat koko maan 18–79-vuotiasta väestöä ja tiedot kerättiin tämän vuoden maaliskuussa.