Teollisuusliitto pyrkii lakoilla lisäämään painetta jumissa oleviin teollisuuden palkkaneuvotteluihin. Neuvotteluja teknologiateollisuudessa ja kemianteollisuudessa on käyty jo syksystä asti.
Anni Kavander,
Marica Paukkeri
Teollisuusliitto on antanut jälleen uusia lakkovaroituksia teknologiateollisuuteen.
Toteutuessaan Teollisuusliiton lakot alkaisivat 17. helmikuuta ja kestäisivät viisi päivää.
Uusi lakkovaroitus koskee lähes 70 yritystä teknologiateollisuudessa. Lakkohteissa työskentelee noin 8 500 työntekijää.
Kohteiden joukossa ovat muun muassa konepajayhtiöt Wärtsilä ja Valmet.
Ilmoituksen jälkeen myös Rakennusliitto ilmoitti tukevansa Teollisuusliittoa omilla tukilakoillaan.
Lakkoilmoitus on järjestyksessään kuluvan vuoden neljäs. Lakoilla Teollisuusliitto pyrkii vauhdittamaan käynnissä olevia työehtosopimusneuvotteluita.
Mikäli sopua ei synny ennen sitä, tämänpäiväisen lakkoilmoituksen myötä lakot ulottuisivat yhteensä neljän viikon ajalle.
Myös Palvelualojen ammattiliitto PAM antoi perjantaina lakkovaroituksen, joka koskee suurta osaa ruokakaupoista ja kaupan logistiikkaa. Ruokakauppojen lakko alkaisi 19. helmikuuta. Lue siitä lisää täältä.
Lakot alkoivat tällä viikolla
Teollisuusliitto käynnisti lakot tällä viikolla useissa teknologiateollisuuden ja kemianteollisuuden yrityksissä.
Tällä viikolla Teollisuusliiton lakot ovat kohdistuneet lähes 50 yritykseen, joissa työskentelee yli 13 000 työntekijää. Lakot kestävät kuusi päivää.
Teolllisuusliiton lisäksi lakkoilee toimihenkilöitä edustava Ammattiliitto Pro. Viisi muuta ammattiliittoa myös tukee teollisuuden lakkoja omilla toimillaan.
Lisäksi liitto on antanut varoituksen 3. helmikuuta ja 10. helmikuuta alkavista, useita päiviä kestävistä lakoista.
Esimerkiksi ensi viikolla tekonologiateollisuudessa ja kemianteollisuudessa kohteita on yli kuusikymmentä. Tukitoimista myös ensi viikon lakoille ovat ilmoittaneet tähän mennessä Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL.
Kiperän työkiistan sovittelu jatkuu sunnuntaina valtakunnansovittelijan johdolla. Neuvotteluissa hiertää palkankorotusten taso, ja osapuolten näkemykset asiasta ovat edelleen kaukana toisistaan.
Palkansaajakeskusjärjestö SAK:n jäsenliitot, joihin Teollisuusliittokin kuuluu, ovat kertoneet tavoittelevansa yhteensä kymmenen prosentin palkankorotusta kahdelle vuodelle. Euromääräisenä tavoite on vähintään 250 euroa.
Lakot pian mahdollisia myös esimerkiksi kaupan alalla
Teollisuuden palkkaneuvottelut vaikuttavat myös parhaillaan käynnissä oleviin muiden alojen työehtosopimusneuvotteluihin.
Kun muiden alojen sopimusten voimassaolo päättyy, myös niiden omiin neuvotteluihin liittyvät lakot ovat mahdollisia.
Tänään perjantaina päättyvät muun muassa Palvelualojen ammattiliitto Pamin ja Kaupan liiton neuvottelemat kaupan alan työntekijöiden sopimukset sekä AKT:n ja Autoliikenteen työnantajaliiton sopimat ”kumipyörien” sopimukset, jotka koskevat esimerkiksi kuorma-autonkuljettajia.
Lisäksi tästä päivästä eteenpäin katkolla ovat myös muun muassa elintarviketyöntekijöiden ja hiihtokeskusalan työntekijöiden sopimukset.
Pam ilmoitti eilen illalla katkaisseensa neuvottelut kaupan alan työehtosopimuksesta. Sopimusten piirissä on 160 000 työntekijää. Liiton hallitus on koolla tänään.