Liittovaltion leivissä olevien tutkijoiden täytyy sensuroida tutkimuksiaan, jottei niissä esiinny esimerkiksi sanoja transseksuaali tai ei-binäärinen.
Yhdysvaltain tautikeskus CDC sekä muut liittovaltion terveysviranomaiset ovat poistaneet verkkosivuiltaan sisältöä, joka sotii presidentti Donald Trumpin uutta määräystä vastaan. Määräyksen mukaan on olemassa vain kaksi sukupuolta, mies ja nainen.
Samalla liittovaltio lopettaa gender-sanan käytön sukupuolta tarkoittavana terminä ja palauttaa käyttöön sex-sanan. Viranomaisten on myös poistettava materiaali, jossa viitataan sukupuoli-identiteettiin.
Tästä on seurannut se, että CDC:n verkkosivuilta on kadonnut muun muassa HIV-tilastoja transsukupuolisista ihmisistä. Samalla on poistettu yleisempää tietoa HIV:stä, kuten ohjeet HIV-testiin hakeutumisesta.
Poissa on myös tietokanta, joka seurasi nuorten terveysriskejä lisääviä käyttäytymismalleja.
Tutkijoiden täytyy sensuroida töitään
Inside Medicine -julkaisu kertoo, että myös tautivirasto CDC:n omien tutkijoiden on vedettävä pois tai tarkasteltava uudelleen tutkimuksiaan, joissa on käytetty tiettyjä sanoja. Kiellettyjen sanojen listalla on esimerkiksi transseksuaali, transsukupuolinen, LGBT, biologinen mies ja ei-binäärinen.
Määräys koskee kaikkia tutkimuksia, joita ei ole vielä julkaistu. Vaikka tutkimus olisi hyväksytty julkaistavaksi esimerkiksi tiedelehdessä muttei vielä julkaistu, se on vedettävä pois.
Lisähämmennystä aiheuttaa gender-sanan kieltäminen, koska sitä on usein käytetty tutkimuksissa synonyyminä sanalle sex. Jos gender pitää sensuroida, moni covid-, syöpä- tai sydänsairaustutkimus jää julkaisematta, Inside Medicine kirjoittaa.
Datan lataustalkoot alkoivat
Tutkimusten ja tilastojen katoaminen terveysviranomaisten verkkosivuilta on saanut yhdysvaltalaistutkijat huolestumaan. Moni käyttää tutkimuksissaan esimerkiksi CDC:n dataa.
The Journalist’s Resource -julkaisu kertoo, että ryhmä tutkijoita ja opiskelijoita kokoontui viikonloppuna latamaan talteen viranomaisten sivuilla vielä näkyvää dataa. He työskentelevät Harvard T.H. Chan School of Public Health -yliopistossa ja pelkäävät, että lisää dataa katoaa lähipäivinä.
Lähde: Reuters