Risto Alaheikka vaatii Luumäen kunnanvaltuuston erottamispäätöksen kumoamista.
Luumäen entinen kunnanjohtaja Risto Alaheikka on valittanut Itä-Suomen hallinto-oikeuteen erottamisestaan.
Hän vaatii hallinto-oikeudelta erottamispäätöksen kumoamista, sillä hän kokee, ettei hänen luottamustaan arvioitu oikeudenmukaisesti.
Asiasta kertoi ensin Etelä-Saimaa.
Luottamuksen selvitys puutteellista
Luumäen kunnanvaltuusto erotti Risto Alaheikan Luumäen kunnanjohtajan virasta tammikuun alkupuolella. Erottamisen syynä oli luottamuspula.
Alaheikan tekemä hallinto-oikeuden valitus on tehty tästä päätöksestä.
– Luottamukseni selvittäminen ei mennyt mielestäni oikein eikä oikeudenmukaisesti. Siksi katsoin hyväksi valittaa, Alaheikka kommentoi valitusta Ylelle.
Ajojahtia ja mustamaalausta
Etelä-Saimaan mukaan Alaheikka kertoo valituksessa kokevansa, että erottamispäätös syntyi virheellisessä järjestyksessä.
Häntä ei myöskään kuultu luottamuksen menettämisen arvioinnin selvittämiseksi perustetussa tilapäisessä valiokunnassa lausunnosta, jonka kunnanhallitus antoi tilapäiselle valiokunnalle.
Ennen kuin Alaheikka erotettiin Luumäen kunnanvaltuuston kokouksessa, kunnanhallitus perusti tilapäisen valiokunnan selvittämään kunnanjohtajan luottamusta.
Lisäksi Alaheikka perusteli Etelä-Saimaan mukaan valituksessa erottamispäätöksen kumoamista sillä, että luottamuksen menetykseen annetut perusteet olivat riittämättömät ja perustuivat tosiseikkojen sijasta mustamaalaukseen ja ajojahtiin.
Valiokunta oli perustellut Alaheikkaan kohdistuvaa luottamuspulaa esimerkiksi sillä, että Alaheikan toimet kunnan talouden ja elinvoiman kehittämiseksi eivät ole olleet riittävän tehokkaita. Lisäksi valiokunta näki, että hänen asiantuntemuksensa ja osaamisensa kunnanhallinnosta on ollut riittämätöntä.
Alaheikan johtaminen oli valiokunnan mielestä myös puutteellista.
Alaheikka ei osaa vielä sanoa, mitä tapahtuu, jos kunnanvaltuuston tekemä erottamispäätös kumottaisiin hallinto-oikeudessa.
– Sitä on turha etukäteen miettiä. Katsotaan mikä lopputulos sitten on, Alaheikka kommentoi Ylelle.
Juttua muokattu 15.2 klo 16.10: Juttuun täsmennetty tietoa siitä, missä valiokunnassa, ja mistä asiasta Risto Alaheikkaa ei hänen mukaansa kuultu.