Etäisyys itärajasta on noussut Satakunnan valttikortiksi investointisuunnitelmissa. Maakuntajohtaja Kristiina Salonen kuvailee aluetta hotspotiksi.
Päivi Meritähti,
Pipsa Uutto-Rajakallio
Poriin rakennettava uusi räjähdetehdas korostaa Satakunnan nousevaa profiilia houkuttelevana investointikohteena.
Maakuntajohtaja Kristiina Salonen kuvaileekin Satakuntaa Suomen turvallisuusrannikoksi.
– Olemme sijaintimme kannalta tällä hetkellä aikamoinen hotspot. Alue kiinnostaa monessa mielessä, ja kun karttaa katsoo hieman uudelta kulmalta, näyttäytyy Satakunta todella houkuttelevana kohteena.
Samoilla linjoilla on Satakunnan kauppakamarin toimitusjohtaja Minna Nore.
– Läntinen integraatio on muuttanut valtasuhteita Suomenkin sisällä, ja koemme, että meillä on sijainnin suhteen vahvuuksia, jotka tulevat tällaisessa tilanteessa esille.
Liikenneyhteyksiin lisää panoksia
Minna Nore kokee, että Pori on tehnyt hyvää työtä, kun se on reagoinut maailmantilanteeseen ja tarttunut mahdollisuuksiin.
Viime vuosina muun muassa koronaepidemian ja energiapolitiikan aiheuttamat muutokset ovat ohjanneet investointeja maailmanlaajuisesti. Nyt pinnalla on turvallisuustilanne.
– Jos emme ehdi mukaan juniin, kun maailma muuttuu, on se meidän kannaltamme huono asia. Räjähdetehdas on iso hyvä esimerkki siitä, että olemme vahvasti puolustusteollisuuden ytimessä, Nore toteaa.
Satakunnan liikenneyhteyksissä on vielä parantamisen varaa, vaikka perusta onkin kunnossa. Porissa on satama, lentokenttä ja rautatie. Alueelle tulevat uudet investoinnit voivat vielä lisätä niiden tavoittavuutta.
Kristiina Salonen suuntaa katseensa muun muassa Pori–Parkano–Haapamäki-rataosuudelle.
– Sen kunnostamisesta on puhuttu vuosikausia. Vielä kymmenen vuotta sitten ei nähty sellaista maailman muutosta, että se voisi toteutua, mutta nyt tilanne on toisenlainen.
Logististen vetovoimatekijöiden lisäksi Satakunnan imua lisää vahva perinne teollisena maakuntana.
– Meillä on valtavan hyvää turvallisuusjohtamista ja vastuulliset tavat toimia. Huipputason osaamisella saadaan myös huipputason toimijoita alueelle, Minna Nore toteaa.