Alkoholimonopolit ovat hyvä tapa ehkäistä alkoholin aiheuttamia haittoja, sanoo Maailman terveysjärjestö tuoreessa raportissaan.
Maailman terveysjärjestö WHO suosittelee Suomea säilyttämään Alkon monopoliaseman vahvojen alkoholijuomien myynnissä. Se suosittelee samaa myös niille Pohjoismaille, joissa on käytössä samanlainen alkoholin vähittäismyynnin yksinoikeusjärjestelmä.
Samalla WHO on huolissaan Suomen hallituksen linjasta, jossa alkoholin myyntiä halutaan vapauttaa.
Valtion omistamia alkoholin vähittäismyynnin yksinoikeusjärjestelmiä on Suomen lisäksi Ruotsissa, Norjassa, Islannissa ja Färsaarilla. WHO:n raportissa on käyty läpi tutkimuksia eri puolilta maailmaa, ja monopolien hyödyt ovat selvät, sanoo WHO:n alueellinen neuvonantaja Carina Ferreira-Borges.
Niissä Pohjoismaissa, joissa monopolijärjestelmä on käytössä, alkoholia kulutetaan keskimäärin vähemmän kuin muissa Euroopan maissa.
Myös haitat, kuten tautitaakka ja alkoholikuolemat, ovat Euroopan keskiarvon alapuolella. Suomi tosin erottuu muista Pohjoismaista, sillä alkoholinkulutuksen aiheuttama tautitaakka on täällä Euroopan keskiarvoa korkeampi.
WHO:n mukaan ero voi selittyä muun muassa humalahakuisella juomisella: Suomessa alkoholia kulutetaan kerralla suurempia määriä kuin muissa EU-maissa keskimäärin. Se taas lisää esimerkiksi onnettomuuksien ja väkivallan riskiä.
WHO:n mukaan Suomi erottuu muista monopolimaista myös siksi, että alkoholipolitiikka on löysempää ja sääntelyä on viime vuosina purettu.
Eurooppa on maanosien ykkönen alkoholinkulutuksessa. Euroopan unionin alueella alkoholi aiheuttaa vuosittain noin 240 000 kuolemaa.
Näissäkin tilastoissa monopolimaat asettuvat keskiarvon paremmalle puolelle.
Innovatiivinen järjestelmä
WHO:lla on kolme ”kultaista sääntöä” alkoholinkulutuksen vähentämiseen: saatavuuden rajoittaminen, hintojen nostaminen ja mainonnan rajoittaminen. Ferreira-Borgesin mukaan alkoholimonopolit onnistuvat kaikissa keinoissa tehokkaasti ja edullisesti.
Esimerkiksi myymälöiden lukumäärän ja aukioloaikojen rajoittaminen vaikeuttavat alkoholin saatavuutta, eikä hintakilpailua synny.
WHO nostaa esiin myös sen, että Alkossa ja muissa monopoleissa ikärajoja valvotaan ja päihtyneille myyntiä estetään tehokkaasti.
Videolla Carina Ferreira-Borges kertoo, miksi hän toivoisi muidenkin maiden ottavan oppia Pohjoismaista.
Ferreira-Borges sanoo, että alkoholimonopolien tarkoitus ei ole maksimoida myyntiä, vaan suojella kansalaisten terveyttä. Siksi ne ovat tehokkaita, Ferreira-Borges sanoo.
Hän kutsuu pohjoismaista järjestelmää jopa innovatiiviseksi.
– Me näemme sen tulevaisuuden järjestelmänä, koska näytöt alkoholin erittäin ikävistä haitoista ovat koko ajan selvemmät.
WHO huolissaan Suomen lakimuutoksista
Suomessa alkoholinkulutus on vähentynyt tasaisesti vuodesta 2007 lähtien. WHO:n mukaan hyvä kehitys voi vaarantua, jos sääntelyä kevennetään ja alkoholin saatavuus paranee. WHO:n mukaan sääntelyn höllentäminen lisäisi alkoholiin liittyviä terveysongelmia ja sosiaalisia haittoja.
Petteri Orpon (kok.) hallitus on halunnut vapauttaa alkoholin myyntiä. Eduskunta päätti nostaa kaupoissa myytävien alkoholijuomien prosenttirajoja viime kesänä ja vireillä on parhaillaan lakimuutos, joka sallisi alkoholin kotiinkuljetuksen.
Ferreira-Borges pitää linjaa huolestuttavana.
Videolla Ferreira-Borges perustelee, miksi hän ajattelee, että Suomen alkoholipolitiikka nakertaa Alkoa ja uhkaa ihmisten terveyttä.
Alkoholimonopoleista on historian saatossa luovuttu muun muassa Yhdysvalloissa, ja alkoholin kulutus lisääntyi. Ruotsissa 60–70-luvulla monopolin höllentäminen johti aggressiiviseen mainontaan ja oluen kulutuksen tuplaantumiseen.
Suomessakin keskioluen vapauttaminen kauppoihin 60-luvun lopussa lisäsi kulutusta.
– Alkoholia ei pidä nähdä tavallisena tuotteena, vaan sen myyntiä pitää kontrolloida väestön suojelemiseksi, kuten muissakin haitallisissa tuotteissa. Sehän ei ole mikään vieras tai outo asia. Esimerkiksi opioideihin kipulääkkeenä tarvitsee reseptin, Ferreira-Borges sanoo.