Janakkalan Vähikkälän koulun oppilaiden koulupäivä paikallisen metsästysseuran majalla oli mieleinen, eikä vähiten lukuisten paikalla olleiden metsästyskoirien ansiosta.
Lauantaisin järjestettävät koulupäivät ovat nykyisin harvinaisia. Niitä saattaa olla lukuvuodessa kerran tai pari. Janakkalassa sijaitsevan Vähikkälän koulun oppilaille se tarkoittaa yleensä myös ihan muuta kuin pulpetissa istumista ja kirjoista pänttäämistä.
Viime lauantaina oppilaat pääsivät tutustumaan metsästykseen paikallisen metsästysseuran opastuksessa.
Metsästysseura Etelä-Janakkalan Erätoverit järjesti teemapäivän, jossa koululaiset pääsivät tekemään sorsanpesiä, opettelemaan jälkien tunnistamista ja kokeilemaan ammuntasimulaattoria. He kuulivat myös eri metsästyskoiraroduista ja pääsivät silittelemään niitä.
– Ammuntasimulaattorilla pääsee kokeilemaan, minkälaista riistalaukauksen ampuminen on. Se on selkeästi pelillisempi rasti ja kiinnostaa videosukupolvea, miksei meitä vanhempiakin, kertoo Etelä-Janakkalan Erätoverien puheenjohtaja Sami Lehtonen.
Metsästys on paljon muutakin kuin riistalaukauksia. Päivän tarkoitus oli tehdä metsästystä koululaisille tutuksi muun muassa riistanhoitotyön ja koirien käytön kautta.
Koirien silittely parasta
Noin kahdeksan kilometrin päässä Janakkalan Tervakosken taajamasta sijaitsevassa Vähikkälän koulussa on alle 30 oppilasta. Vain muutama joutui jäämään pois lauantain erilaisesta koulupäivästä.
– Täällä on kivaa kun saa makkaraa ja saa olla koirien kanssa, kertoi ensimmäisellä luokalla oleva Veena Ahonen.
Neljäsluokkalaisen Helmi Anttilan oli myös mieleisintä puuhaa koirat ja niiden silittely.
– Täällä on tosi kivaa ja rauhallista, kun kuuluu vaan lintujen ääniä.
Viidennellä luokalla oleva Veppe Ahonen tunnusti olevansa koiraihminen, kun kotonakin on koira.
Mottona elämysten ja kokemusten kautta oppiminen
Vähikkälän koulun apulaisjohtaja Janne Heikkonen kertoo, että lauantain kaltaiset teemapäivät elävöittävät opetusta ja arkea. Joka vuosi on jotain uutta ja erilaista.
Aiemmin koululaiset ovat teemapäivinä muun muassa tutustuneet musiikkiteatteriin ja taekwondoon.
Vaikka koulua on lauantaisin harvoin, Vähikkälässä ei normaaleina arkipäivinäkään olla jatkuvasti sidottuja kouluun ja pulpettiin. Reissuja tehdään esimerkiksi laskettelemaan, keilaamaan ja luistelemaan.
Koulun motto on elämysten ja kokemusten kautta oppiminen.
–Mielestäni meillä idea opetuksessa ja lasten kanssa tekemisessä on, että tehdään kaikkea kivaa uutta ja kokeillaan uusia lajeja.
Heikkosen mukaan yhdessä oleminen kasvattaa myös koulun henkeä.