Tammikuun alussa Iistä verkoilla pyydetty ahven on nyt virallisesti Suomen suurin. Kalalla on painoa 2,88 kiloa.
Suomen ennätysahven painaa 2,88 kiloa ja sillä on pituutta 54 senttimetriä. Ennätyskalalautakunta päätti tiistaina, että oululaisen Matti Hannuksen kala saa tämän tittelin.
Hannus sai kalan verkoilla Iistä tammikuun alussa.
Tähän asti ennätysahvenen titteliä kantoi kala, joka painoi 2,87 kiloa. Se kalastettiin vuonna 2010 Ahvenanmaan Kökarissa virvelillä.
Vielä tammikuussa Hannus pohti, että toimittaisiko hän ahvenen täytettäväksi ja veisi sen mökilleen näytille. Hän kuitenkin kertoo Ylelle, että kala on nyt toimitettu pakastettuna Helsingin luonnontieteellisen museon käsiin.
Kalaa on tarjottu museon kokoelmiin
Museomestari Janne Granroth Helsingin luonnontieteellisestä museosta kertoo, että ahven on nyt museon hallussa. Hän vahvistaa Hannuksen tarjonneen kalaa museon kokoelmiin.
Granroth on myös museon edustaja ennätyskalalautakunnassa. Kalan vastaanottajana hän pystyi antamaan todistuksen lautakunnalle kalan koosta. Hän kertoo Ylelle mitanneensa kalan sellaisella tarkkuudella, että myöhemmille epäilyille kalan koosta ei ole sijaa.
Siitä ei ole vielä varmaa tietoa, millaiseen käyttöön ahven museolla tulee.