Äitienpäivää vietetään viileissä lukemissa. Ensi viikolla päästään todennäköisesti ajankohdalle tyypillisempiin lukemiin eli noin 15 asteeseen.
Kolea sää jatkuu edelleen. Se saa Ylen meteorologin Elias Paakkasen huokailemaan.
– Tämä on vähän tämmöistä tylsää säätä. Näillä mennään, mitä on, hän sanoo.
Lämpötilat nitkuttavat lähipäivinä hiljalleen ylöspäin, mutta mukavasta kevätsäästä ei voi puhua. Välillä aurinko näyttäytyy, mutta sekään ei riitä pelastamaan viileää viikonloppua.
Perjantaina sää on poutaista ja pilvistä. Maan etelä- ja keskiosissa voi tulla yksittäisiä sadekuuroja.
Lämpötilat voivat torstaihin verrattuna nousta yhdellä tai kahdella asteella maan etelä- ja keskiosissa. Näin ollen mittarin lukemat liikkuvat kahdeksan ja kymmenen asteen välillä.
Pohjoisessa lämpötilat voivat nousta hieman enemmän: siellä päästään seitsemään tai kahdeksaan asteeseen.
– Jos jotain valopilkkua haetaan, niin huomenna perjantaina aurinko paistaa aamulla ja illalla ainakin vähän laajemmin kuin päivällä, Paakkanen sanoo.
Äitienpäivä on idässä aurinkoinen
Lauantaina jatkuu sama kaava: lämpötilat nousevat parilla asteella, ja aurinko näyttäytyy aamulla ja illalla.
Etelässä ja lännessä ollaan kymmenen asteen tuntumassa. Sama koskee Länsi-Lappia. Koko itäinen Suomi jää näistä lukemista alemmas.
Äitienpäivänä eli sunnuntaina lämpötilat nousevat taas pari astetta.
Pilvisyysennusteet saattavat vielä muuttua, mutta nyt näyttää siltä, että sunnuntai olisi aurinkoinen itäisessä Suomessa.
– Mutta toisaalta idän aurinkoisilla alueilla olisi kylmempää kuin lännen pilvisemmillä alueilla, Paakkanen sanoo.
Ensi viikolla lopultakin lämpenee
Nyt näyttää siltä, että viileys väistyy lopulta ensi viikolla ja lämpötilat muuttuvat tyypillisiksi toukokuun lukemiksi.
Tiedossa on todennäköisesti 15 asteen lämpötiloja. Lämpö saattaa yltää pohjoiseen saakka, mikä tarkoittaisi siellä vähän keskimääräistä lämpimämpää säätä.