Kuin katsoisi kuun maisemaa, mietin seisoessani keskellä päätehakkuuta. Korvissa humisee ulkomereltä puhaltava, kylmä ja suolainen tuuli.
Rönnskärin saaressa, Porkkalanniemen kärjessä saha on laulanut armotta läpi kevään. Vielä viime vuonna täällä oli metsää. Nyt männiköistä ja koivikoista jäljellä ovat enää kannot ja tupet.
Vuosi sitten oli metsää. Kuvan on ottanut Roland Vösa Metsähallituksesta.
Ja erikoisinta on se, että kaikki tämä hävitys on tehty itseasiassa luonnon hyväksi.
– Metsäisiä saariahan täällä riittää, kymmenen kertaa enemmän kuin avoimia, toteaa Metsähallituksen Luontopalveluiden erityisasiantuntija Roland Vösa.
Vösa viittaa kämmenellään ympärilleen, ja totean saman omin silmin. Metsittyneitä ovat Rönnskäriä ympäröivät saaret Norrkobben, Mossaskär ja Salmen.
Niin tosiaan, tältäkö ulkosaaristossa kuuluisi näyttää?
Mielikuvissamme ulkosaaristo on karua ja puutonta – Myrskyluodon Maija kantaa maitoämpäriä poikki niityn, mekko tuulessa hulmuten.
Se on mennyttä maailmaa se.
Jäähyväiset Myrskyluodolle?
Noin 75 prosenttia Suomen maapinta-alasta on metsää. Metsä valtaa alaa ulko- ja sisäsaaristossa, joiden niityt kasvavat umpeen.
Perinnebiotooppien, kuten kuivien ketoniittyjen pinta-ala on vähentynyt yli 90 prosenttia vain 50 vuodessa.
Taloudelliset edellytykset vaatimattomalle, ”kädestä suuhun” elävälle saaristomaataloudelle ovat kadonneet, ja kadonnut on myös laiduntava karja rannoilta ja luodoilta.
Saaria on myös metsitetty tietentahtoen – myös Rönnskäriä, jonne Puolustusvoimat istutti metsää joitakin vuosikymmeniä sitten.
Tänä keväänä Rönnskärillä on käännetty moottorisahalla aikaa taaksepäin.
Nyt Thomas Wikström noukkii jo kaadettuja puita traktorillaan.
Avoimissa elinympäristöissä viihtyvät lukuisat uhanalaiset lajit, joista monet ovat saapuneet Suomeen jo jääkauden lopulla.
Ihminen on maanviljelyllä ja karjanpidollaan luonut niittylajeille sopivia elinympäristöjä pronssikaudelta asti. Vasta maatalouden murros 1900-luvulla ajoi ne ahtaalle.
Nyt ihminen paikkaa moottorisahalla historiallisia virheitään ja ennallistaa perinneniittyjä, jotka elättävät laajaa kirjoa uhanalaisia kasveja, hyönteisiä ja lintuja.
Paljaaksi parturoitu Rönnskär on äärimmäinen esimerkki paahdeympäristön ennallistamisesta.
– Avointen elinympäristöjen lajit ovat uhanalaisia. Täällä olemme maksimoineet sen, että saamme mahdollisimman paljon niittyjä, ketoja ja avoimia elinympäristöjä, Vösa kertoo.
Kun raivaus saadaan valmiiksi, saarta on tarkoitus hoitaa perinteiseen tapaan laiduntamalla. Lampaat voivat saapua Rönnskäriin jo ensi vuonna syömään vesakoita.
Mutta miksi juuri Rönnskär? Kuten todettua, on metsäisiä saaria Suomenlahti väärällään.
Majakkasaari kuuluu tätä nykyä Puolustusvoimille, eikä sinne saa rantautua. Armeijan saarilla luonto onkin säilynyt elinvoimaisena, koska virkistyskäyttö on ollut olematonta.
Ensimmäisiä merkkitulia Rönnskärillä on poltettu jo 1600-luvulla. Saaren vanhimpien raunioiden ikää ei tarkkaan tiedetä, mutta niitä on tarkoitus tutkia myöhemmin.
Vanha majakka rakennettiin 1800-luvun alussa, ja saarta asutti luotsiyhteisö ennen Porkkalanniemen vuokrausta Neuvostoliitolle.
Rönnskärille on laivattu vuosien varrella paljon laastia, betonia ja sementtiä, jolloin pienehkön saaren maasta on tullut poikkeuksellisen kalkkirikasta.
– Suomen maaperä on luonnostaan hyvin hapan, joten jos kalkkia jonnekin tulee, saapuvat uhanalaiset lajit nopeasti perässä, Vösa kertoo.
Majakan juurella maassa kasvaa vaatimattoman näköinen ruohomatto. Kun varpua hieroo sormien välissä, nousee siitä aromikkaan yrttinen tuoksu.
Kangasajuruoho suosii kalkkia, ja se on arvokasta ravintoa äärimmäisen uhanalaisille hyönteisille.
Esimerkiksi Suomen harvinaisimpiin perhosiin lukeutuvat harjusinisiipi ja muurahaissinisiipi munivat vain ja ainoastaan kangasajuruohon kukkiin.
Rönnskärillä elää tällä hetkellä ainakin 12 uhanalaista hyönteislajia. Kangasajuruohoisilla nummilla elää erittäin uhanalainen kovakuoriainen, nummikiillokas (Meligethes exilis).
Rönnskärin lisäksi laji tunnetaan vain Kemiönsaarelta Öröstä ja Vänöstä sekä Salon Kiikalasta.
Kuumia kylpyjä saariston männyillä
Kevään metsurointi on ollut tehokasta ja Rönnskärin metsäisestä lähihistoriasta muistuttavat enää tukkipinot.
Saariston paksurunkoisten ja haarakkaiden mäntyjen voisi äkkiseltään kuvitella olevan vanhoja.
Metsät kuitenkin huijaavat silmää, kuten vuosirenkaita laskemalla selviää.
Saaristossa männiköt ovat kasvaneet räjähdysmäisesti. Vösan mukaan taustalla on liikenteen ja laivojen päästöistä ilmaan kertyvä typpi.
– Yhdessä lämmön, auringonvalon ja typen kanssa, puilla on erinomaiset olosuhteet kasvaa, Vösa kertoo.
Rönnskäriltä kaadetut puut ovat vain 20–40-vuotiaita. Puusto on niin nuorta, ettei sinne ole ehtinyt syntyä vanhan metsän luontoarvoja, kuten lahopuujatkumoa.
Biologin sydäntä hakkuu ei siis kouraise. Saarista tulee niukasti tukkipuuta, ja työt vaikeissa olosuhteissa kestävät kauan. Rahan takia hakkuuseen ei siis ole ryhdytty.
Syksyllä proomu tuo saareen haketinrekan ja viikossa tukkipinot on jauhettu hakkeeksi. Hakkeella lämmitetään tulevana talvena helsinkiläisten koteja.
– Siinä sitten kuumia kylpyjä ottamaan, Vösa naurahtaa.
Lopulta jäljelle Rönnskärin puista jää vain tuhka. Ehkä se päätyy metsälannoitteeksi ja luonto jatkaa kiertoaan.
Tuhkassa on paljon kalkkia. Ja siellä missä on kalkkia, kasvaa pian myös uhanalaisia lajeja.
