Suomi ja Ruotsi etsivät yhdessä tehokkaampia keinoja paikallistaa ja hävittää haitallista vieraspetoa. Ympäristö-DNA:sta on saatu jo lupaavia tuloksia.
Minkin tehopyynti ja uusien menetelmien testaus alkaa Tornionjoen vesistöalueella. Sekä Suomesta että Ruotsista on valittu yhteensä kuusi Tornionjokeen laskevaa puroa tai pientä jokea, joista minkit hävitetään.
Samalla minkkikannan arviointiin testataan ensimmäistä kertaa Suomessa ympäristö-DNA:ta. Metsähallitus kerää pilottikohteilta vesinäytteitä, joista tutkijat arvioivat minkin DNA:n runsautta.
Luonnonvarakeskus analysoi vesinäytteet digitaalisen PCR:n avulla. Vastaavaa menetelmää on aiemmin testattu muun muassa jokihelmisimpukan eli raakun esiintymien löytämiseksi.
Metsähallituksen metsästyksen eritysasiantuntija Ville Viitanen kertoo, että menetelmästä voi olla jatkossa iso apu haitallisen vieraslajin torjunnassa.
– Sen avulla pyyntiä voidaan kohdistaa kohteisiin, joissa tiedetään olevan minkkiä, Viitanen sanoo.
Samalla pyritään myös kehittämään menetelmiä minkin kanta-arvioiden tekemiseen.
Vieraslajeja torjutaan 1,2 miljoonalla eurolla
Tehopyynnin kohteeksi valitut purot ja joet ovat Tornionjoen valuma-alueella sijaitsevia pieniä virtavesiä. Suomessa kohteet ovat Ylitornion Mellajoki, Pellon Olosjoki ja Kolarin Sietkijoki.
Viitasen mukaan ympäristö-DNA -näytteistä on jo saatu lupaavia tuloksia. Kevään aikana hän kävi ottamassa näytteet kaikista kohdevesistöistä ja alustavien tulosten perusteella näytteissä oli minkin DNA:ta.
– On tietysti huono juttu, että minkkiä joissa on, mutta positiviista on, että menetelmä toimii.
Tehopyynti on osa Suomen ja Ruotsin yhteistä vieraslajien torjuntaan keskittyvää BB Alien -hanketta, joka maksaa kaikkiaan 1,2 miljoonaa euroa. Kolmivuotista työtä rahoittaa EU:n Interreg-ohjelma ja Lapin Liitto.
Suomessa pyyntiä koordinoi Metsähallitus ja käytännön työn tekevät vapaaehtoiset metsästäjät. Ruotsissa pyyntityön tekee yksi ammattimetsästäjä.
Pyynti toteutetaan heti tappavilla raudoilla. Metsähallitus huolehtii kohteissa myös riistakameroista, joiden avulla selvitetään miten erilaiset loukkumallit toimivat.
Minkki on vesielinympäristöissä erittäin haitallinen vieraspeto, joka on levinnyt laajalle pohjoiseen Suomeen ja Ruotsiin.